7. kesäkuuta 2012

Huippukiva...

...päivä ollut meillä! Heti aamulla saatiin kivoja vieraita ja puuhattiin kolmisen tuntia pihalla, välillä välipalaa nauttien. Neiti on nyt saanut kaverin, jonka kanssa leikki luistaa. Ei meidän äitien tarvinnut muuta tehdä, kuin istua penkillä ja pitää lapsoset näköpiirissä :)
Vieraiden lähdettyä neiti kävi päikkäreille ja minä aloin pihalla pohtia, että mitä tahtoisin tehdä.

Muutaman eri vaihtoehdon välillä punnitessa napsin pari kuvaa ja hörpin kahvia <3


Saatiinhan me valkoisiakin akileijoja sinertävien kaveriksi :)
Päätin vihdoin jatkaa verstaan terassiprojektia, joka menee nyt tällaisessa vaiheessa. Terassi on purettu ja sen alusta jo lähes kokonaan putsattu. Terassin alta löytyikin valtavia betonimöhkäleitä, jotka vaikuttivat jonkun kivijalan paloilta. Hetken tässä huhkin ja sitten kyllästyin ja vaihdoin sittenkin siihen toiseen vaihtoehtoon...
...siis kaappiprojektiin. Muutamina iltoina olen irrallista pintamaalia rapsutellut irti ja nyt nakkasin kaapin terassille hiottavaksi. Puuhun asti en kaappia hio. Ainoastaan sen verran karhennan pintaa, että uusi maali ottaa kiinni. Jos joku joskus tulevaisuudessa tämän maalaa uudestaan, niin löytää sitten ihan alkuperäisetkin värit alta :) Just sain kaapin hiottua, vaihdettua pölyiset vaatteet puhtaisiin ja pestyä kädet, niin neiti huusi rattaista "äiti, minä olen nukkunut hyvin!"
Päikkäreiden jälkeen alkoi ripsimään vettä ja me tytöt saatiin loistoidea pakastimen tyhjentämiseksi. Tehdään mustikkamuffineja! Herkuttelujen jälkeen neiti halusi maalata vesiväreillä...
...ja sillä aikaa hoksasin, että meidän keittiön kammotus (tiskarin putket) voidaan poistaa näkyvistä (koska tiskaria ei enää käytetä). Siis ihan ensimmäinen kuva meidän tiskipöydästä täällä blogissa! Voi, kun mä olen tyytyväinen! Tarvitaanko sitä keittiöremonttiakaan enää ;)

Käsintiskauksen helpottamiseksi (henkisesti) olen tilannut kivan tiskirätin Susannan työhuoneelta. Kyllä nyt on  tiskaaminen iloista puuhaa.

Mitähän sitä huomenna keksisi?!

22 kommenttia:

  1. Olettepas te ehtineet yhtä sun toista! Kaikkea kivaa ja fiiliksen mukaan, tosta mä tykkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä tehdään melkein kaikki fiiliksen mukaan...sitten kun huvittaa. Ollaan huomattu, että näin tylsemmätkin jutut kuten tiskaus tuntuu mukavammilta. Joka päivän pitää sisältää jotain mitä haluaa tehdä ja vähemmän niitä mitä pitää ;)

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  2. Ihania kuvia arkisista jutuista :) Teillä on aika kiva tiskipöytä! Mäkin haluun bambutiskirätin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt olen itsekin sitä mieltä, että aika kiva tiskipöytä. Ykskaks aloin tykkäämään välikaakelistakin kovin :)

      Tiskirätti on ollut tosi hyvä, voin suositella!

      Poista
  3. Ihania tunnelmia! <3 Ja olipa helpotus kuulla, että teilläkin nukutaan vielä rattaissa, meillä ei sisällä nukkuminen maita ja nukutaan edelleen ulkona rattaissa makoisasti. :)

    Kaunis tiskipöytä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Onhan tuo neiti aika ahtaasti noissa rattaissa, mutta kun nukkuu niissä paremmin, kuin sängyssä. Kuistilla rattaissa nukkuu 1,5-2 tuntia ja sängyssä 45 minuuttia. Joten minun puolestani nukkukoon rattaissa niin kauan kuin jotenkin päin mahtuu ;)

      Poista
    2. Ai teilläkin nukutaan vielä rattaissa... ;-)

      Poista
    3. Juu, pää tyynyillä ylös tuettuna totta kai... :)

      Poista
  4. Kylläpä teillä on ollut monen moista mukavaa puuhaa siellä. Tuollainen entisöinti hommakin kuulostaa mukavalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Entisöinti on mukavaa! Itse tykkään eniten näistä maalausprojekteista, kun tulee aika nopeasti valmista :)

      Poista
  5. Tunnelmallisia kuvia taas! Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pia! Hyvää viikonloppua teillekin :)

      Poista
  6. No kyllä teidän päivä kuulostaakin huippukivalta, paljon ehditte puuhata! Ja ihanan tunnelmallisia kuvia, jälleen kerran:)

    VastaaPoista
  7. Piti tulla tänne "kauas" kommentoimaan (kahlattuani eka blogin läpi että missä se keittiön lavuaarikuva nyt on...), että ettehän te vaan poista keittiöremontin yhteydessä tota upeeta hanaa!? Se on niin kaunis <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on tosiaan kaunis hana<3 Toivottavasti sitä ei tarvitsisi vaihtaa...se vähän riippuu muista ratkaisuista. En tiedä, miten hyvin olet jo päässyt perille näihin meidän keittiösuunnitelmiin mutta kerron sulle nyt vähäsen, kun et kuitenkaan hirveän pitkään ole blogissa notkunut :)

      Keittiöremontin lähtökohtana on vanhan kaakelisen puuhellan palautus alkuperäiselle paikalleen. Hella on purettu 70-luvulla mutta kaakelit laitettu säästöön meidän kellariin. Valkoinen kaakelinen hella on ollut juuri tuolla seinustalla missä tiskipiste nyt sijaitsee. Hellan paikalle on rakennettu suihkuhuone, jonka keittiönpuoleisessa seinässä tiskiallas on kiinni. Eli hellan palauttamiseksi vesipiste on siirrettävä kokonaan toiseen paikkaan, samoin kuin suihkukin. Tiskipiste siirtyy sille seinälle missä on se mun maalaama vihreä astiakaappi. Siitä kaapista tulee tiskien kuivatuskaappi tiskialtaan yläpuolelle. Mä haluaisin kovasti säästää tuon hanan ja haluaisin sen kaveriksi posliinisen tiskialtaan. Tuolla seinustallahan on puolipaneeli, josta ei olla vielä varmoja, että peitetäänkö se esim kaakelilla vai jätetäänkö näkyviin esim lasin taakse. Nyt tuntuu siltä, että ehkä poistamme puolipaneelin alta pois ja siirrämme sen toisaalla, koska en halua 90 vuotta vanhaan paneliin ainakaan reikiä porata hanan johtoja varten. Aika moni tämän kaltainen juttu onkin vielä auki mutta eipä tässä kiirettä olekaan. Alunperin suunniteltiin remonttia tälle kesälle mutta se saa nyt siirtyä tulevan vauvavuoden alta pois :) Ehkä ensi vuonna sitten.

      Toivottavasti jaksoit lukea tän sepustuksen :) Mutta tarkoitus on tehdä remontti sillä tavalla, ettei keittiötä katsomalla pysty arvioimaan onko se tehty 50-luvulla vai 2014. Halutaan, että kaikki "uusikin" on vanhaa...eli tarkoitus on rakentaa esim. liikuteltava työskentelysaareke siitä laventelinsinisestä kaapista, joka keittiössä on tälläkin hetkellä ja toisesta samankaltaisesta :)

      Poista
  8. Voe vide, mä oon niin messissä! Niinku fiiliksen puolesta :)

    Mä en ole koskaan remontoinut mitään, mutta olen sitä mieltä, että talossa pitää asua aikansa, hengittää, katsoa valoa ja tarkkailla "reittejä" ja ennen muuta tunnustella talon omaa henkeä :) Eli että ei rempata heti ja avaimet-käteen -meiningillä, sillä sillonhan ei voi tietää mitä talo haluaa ite ;) Heh. Mut joo. Juuri yllä kuvaamasi perusteella (ja koko blogin perusteella) tiedän, että teette just niin; tunnustellen ja kuunnellen sekä kunnioittaen talon omaa sielua <3

    Ihan mahtavaa muuten että kaakelit on tallessa!

    Ja sitten kun mulla ON se talo, niin toimin juuri samoin: katsoja ei tiedä ollaanko vaikka 20-luvulla vai missä...Vähän samalla fiiliksellä makoilen mökillä satavuotiaan savusaunan lauteilla ja katson pikimustia hirsiseiniä: mikä vuosisata, missä ajassa ollaan...ja uppoudun siihen lempeään ajattomuuteen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3

      Meidän kadulla on muuten 80 neliön talo myynnissä, 20-luvulla rakennettu! Reippaasti alle 100 km matkan päässä Helsingistä;) Sen oikea luonne on toki verhoiltu vuosikymmenien saatossa piiloon mutta kaiken sen alla on varmasti tosi kaunis yksilö <3

      Kyllä näitä on mutta tietysti sen pitää olla se oikea...

      Poista
    2. Ooh....! Oiskin siistii olla naapurukset, höhöö! ;D

      Poista