Muistatte varmaan, kun hetki sitten pohdin tämän vuoden joulukorttikuvia!? Noin kaksi minuuttia postauksen julkaisun jälkeen Lumoan Suvi laittoi mulle viestiä "Ottaisitko samalla Lumoalle joulukuvia uusista mekoista?". "Sopiihan se!" vastasin ajattelematta yhtään, että Suvi ehkä haluaisi myös mut niihin kuviin :D Viihdyn paljon enemmän kameran takana, kuin edessä mutta kyllä sitä pitää välillä vähän haastaa itseään! Aamupäivällä kuvattiin ja tässä tulos.
Ajattelin pitää homman simppelinä ja antaa mekkojen olla pääosassa, joten kuvat ovat varsin pelkistettyjä. Hain pienen kuusen paikalliselta kuusiviljelijältä, josta muuten myös meidän viime vuoden kuusi oli. Pekan joulukuuset Kirkniemestä, suosittelen lämmöllä :)
En tiedä mitä oikein ajattelin, kun kuvittelin kuvaamisen menevän helpommaksi ajan myötä, kun lapset ymmärtävät ohjeet paremmin. No amatöörikin ymmärsi nyt, että samalla kasvaa myös heidän oma tahtonsa ja tuolla 50mm putkella ei näin "ahtaassa" tilassa paljon siirrytä ja seurata perässä :D
Pahoittelen nyt kovasti, että kuvia on joku tusina mutta en vain kertakaikkiaan osannut päättää, mitkä olisi parhaimpia. Ja siis otettiin lähes 500 kuvaa, joten kyllä varmaan just jaksatte nämä katsoa ;) Ja pitäähän Suvillakin olla varaa valita ;)
![]() |
Pikkusiskon tukka on ihan mahdoton ja siihen ei sitten laiteta pinniä tai pantaa, ei sitten millään :) |
![]() |
Eiköhän tässä saatu samalla se joulukorttikuvakin otettua. Itse en kyllä niissä ajatellut poseerata. Mitkä ovat teidän lemppareita? Mekot Lumoan, saatu. |
3 5 ja 11 ovat todella onnistuneita. Pitäisi itsekin tehdä joulukortit.
VastaaPoistaKiitos kommentista! 11 saattaa päätyä meidän joulukortteihin :)
PoistaIhania kuvia kaikki, vaikea olisi valita.
VastaaPoistaIhana blogi.
T.Hellen
Kiitos Hellen kommentista ja mukavista sanoista :)
PoistaVaikea valita - niin olivat viehkoja kaikki kuvat. Todella kauniita.
VastaaPoistaKiitos Anne! Kiva kuulla, että tykkäsit kuvista :)
PoistaKauniita! <3
VastaaPoistaKiitos Riikka <3
PoistaIhania ootte! Viimeisen ottaisin♥
VastaaPoistaIhana Nalle <3 Katsotaan nyt mitä tilaan ja mistä :) Mutta viimeinen on kyllä just sellainen, että siitä saa halin kortin kaupanpäällisenä :)
PoistaAivan hurmaavat kuvat, näissä on sitä oikeaa, rauhaisaa joulufiilistä <3 Ja täytyy sanoa, että kun epäilit, jaksaako näin montaa kuvaa katsoa, niin olit kyllä väärässä. Nämähän piti katsoa vieläpä useamman kerran :)
VastaaPoistaKiitos Maija, ihana kuulla <3
PoistaEka kuva missä sä oot tyttöjen kanssa on täynnä tunnelmaa! Ihania kuvia!
VastaaPoistaKiitos Eerika! Se on yksi omista lemppareista myös :)
Poistasooo süß!!! danke für die schönen bilder und liebe grüße von angie aus deutschland
VastaaPoistaDanke schön angie!!!
PoistaIhanat kuvat, mallit ja mekot! Noihin lasten mekkoihin en ole vielä tutustunutkaan, mutta mun suosikkimekko, se on sama, kuin sulla kuvissa. Niiiin kaunis!!!!!
VastaaPoistaKiitos Hanni! Tämä usva on kyllä kaunis ja varsinkin tämä tumman harmaa sävy! Sopii ainakin mulle paljon paremmin, kuin musta. Lasten mekot on kyllä aivan ihania myös :)
PoistaIhania kuvia ja niin suloiset tytöt! Ja kaunis on toki äitikin. :)
VastaaPoistaKiitos kehuista AnuElina :)
PoistaAivan upeita kuvia! Ihanan tunnelmallista! Ja olette kaikki niin nätteinä ja kauniina! :)
VastaaPoistaKiitti Maria! Mukava kuulla, että tykkäät :)
PoistaUpeita kuvia! Niin nätit mekot ja kauniit mallit <3 voin vain kuvitella, että valinnan vaikeutta on, koska noistakin ihaninta kuvaa on mahdoton sanoa :)
VastaaPoistaKiitos Jenni! Nyt alkaakin olla jo valinnan aika tuon joulukorttikuvan suhteen...ja paikka, jossa ne teettää, on sekin vielä hakusessa :)
Poistateepä vaikka joku ihana pieni kollaasi? :)
VastaaPoistaSinäpä sen sanoit! Kollaasilla tämä ratkeaa helposti :)
PoistaAivan ihania :) Ehkä söpöimpiä tuo tähden laitto kuva, kynttiläkuva isommasta tytöstä ja sun ja pienemmän tyttelin naurukuva :)
VastaaPoistaKiitos Miia! Tuo kynttiläkuva on yksi mun lemppareita myös :)
PoistaIhan mahdotonta näistä on parasta valita! Kaikissa oma jujunsa ja myös oma tunnelma: utuista, iloista, herkkää, mietteliästä. Aivan valloittavia kaikki! <3
VastaaPoistaKiitos Maria! Kauniisti sanottu <3
PoistaTodella kauniita kuvia olette saneet, olisihan noita katsellut vaikka sen täydet 500! Puitteet teillä on niin kauniit ja olette koko tyttökatras myös niin luonnonkauniita, että hengästyttää! Mukavia "harmaita" päiviä teille, lunta odotellessa!
VastaaPoistaKiitos ihana Villis kauniista sanoista <3 Mukavia päiviä sinnekin!
Poista