Kuten edellisessä postauksessa lupailin, tänään on luvassa blogiyhteistyö sekä arvonta. Aika hassua, että saan todella paljon yhteistyöehdotuksia mutta ne harvemmin kiinnostavat, sillä en halua tehdä sellaisia yhteistöitä, jotka eivät joka tavalla täytä ekologisia ja eettisiä kriteereitäni. Hassua siinä on ehkä se, etten ihan ymmärrä miksi joku haluaisi näkyvyyttä näin kulutusvastaisessa blogissa. Ja suurin osa ehdotuksista vaikuttaakin siltä, ettei blogiini olla juurikaan tutustuttu. Vai miltä se teistä tuntuisi, jos lähtisin kaikkiin "turhuuksiin" mukaan ja esittelisin joka viikko uutta blogin kautta saatua lamppua, sohvatyynyä tai kivoja juomalaseja? En tiedä voiko näin sanoa mutta, mun mielestä ajatus on aika vastenmielinen. Tai oikeastaan en näe sellaista yhtään omana juttunani.
Mutta nyt käsillä oleva yhteistyö todella täyttää kriteerini ja tällaiseen lähden ilolla mukaan, sillä nämä tuotteet kestävät tarkempaakin tarkastelua. Kyse on By Pia´s design pellavaisista kodintekstiileistä. Ovat ehkä teillekin tuttuja. Pellava on materiaalina hyvin kulutusta kestävää ja se muokkautuu loistavasti erilaisiin tarpeisiin monipuolisten ominaisuuksiensa vuoksi. Näen pellavatuotteet sellaisina "äidiltä tyttärelle" tuotteina, eli hyvällä tapaa ikuisina ja ajan myötä vielä ominaisuuksiltaan parantuvina.
Pian luotsaama merkki tekee kodintekstiilien lisäksi myös vaatteita pellavasta ja kaiken takana on toimivuus sekä vaatekaapissa, että kodintekstiileissäkin. Pellava valmistetaan pohjois-euroopassa ja ompelimo on Tallinnassa, kaikki tehdään niin lähellä, kuin pystytään.
Mikä sitten tekee Pian tuotteista minulle hyvän mielen tuotteita? Luonnonmateriaalit, käsityö, lähituotanto sekä kestävä ja sitäkin kautta ekologinen materiaali. Kun sitten viestittelin Pian kanssa lisää, vakuutuin entisestään tuotteiden erinomaisuudesta. Pia kertoi suunnittelevansa tuotteet Legojen tavoin niin, että ajattomat tuotteet sopivat saumattomasti yhteen ja niiden käyttöikä on kymmeniä vuosia. Omat kriteerini täyttyvät siis varsin erinomaisesti! Ja tämä voisi toimia hyvin joululahjavinkkinä niihin tilanteisiin, joista edellisessä postauksessa kirjoitin. Kun jotain on ostettava, niin silloin itse ainakin haluan panostaa laatuun, ekologiseen ja eettiseen tuotteeseen.
Sain Pialta harmaat vohvelipyyhkeet enkä malta odottaa sitä hetkeä, kun huomaan niiden täyttävän korkeat odotukseni :) Joku teistä taas saa itselleen tai jollekin lahjaksi valkoiset vohvelipyyhkeet (2 kpl). Arvonta alkaa nyt ja päättyy jo keskiviikkona 10.12, jotta saan pyyhkeet matkaan hyvissä ajoin ennen joulua. Arvontaan voit osallistua kommentoimalla tätä postausta tai kommentoimalla Aamu omenatarhassa facebook sivuilla. Kerro samalla kenelle pyyhkeet antaisit vai ottaisitko ne oman keittiön helmiksi :) Onnea arvontaan!
Pyyhkeet: By Pia´s design (saatu)
Pataharja: Ruohonjuuri
Kynttilänjalka: kirppikseltä
Hopealusikat: äidiltä saadut, äidin isän vanhat <3
Kuvausalusta: vanhat lattialaudat, oman talon puretusta lattiasta :)
Kyllä mie taitaisin ottaa pyyhkeet aivan omiksi helmiksi, omaan käyttöön :)
VastaaPoistaItselleni taitaisin pyyhkeet ottaa :) mukaan arvontaan siis!
VastaaPoistaTaitaisin kyllä ottaa omaan käyttöön :) Olisivat kyllä aivan mahtavat varmasti.
VastaaPoistas.kansakoski(at)luukku.com
Pellava on ihanaa ja varmasti omaan käyttöön tarpeeseen tulisivat. Pyyhkeitä aina tarvitaan! <3
VastaaPoistaIhania pyyhkeitä ja kyllä kelpaisivat itsellenikin mutta koska mulla on pellavaisia tädiltä tyttärelle -pyyhkeitä vino pino niin tämmöiset ihanuudet laittaisin joulupakettiin niitä varmasti arvostavalle ystävälle.
VastaaPoistaPian vaitettavasti pitää uusia vanhoja pyyhkeitä, jotka ovat jo niin haitua, että hajoavat päälle. Näitä olisi kiva saada tilalle eikä tarvitsisi vaivata päätään uusien pyyhkeiden ostolla ainakaan kymmeneen vuoteen. Eli itselle jäisivät ja kietoisivat rakkaitani, pieniä ja isoja.
VastaaPoistaIhania pyyhkeitä. Tulisivat kyllä omaan käyttöön.
VastaaPoistaSamanlaisia kulutuksen vastaisia ajatuksia minullakin. Sisustusblogien kuvien tuotteet ovat puolen vuoden päästä kirpputorikamaa tai pahimmassa tapauksessa roskiksessa. Alipalkattujen ja lähes orjien asemassa olevien kiinalaistyttöjen kätösillä kyllä riittää työtä. En voita koskaan mitään, mutta koetan nyt tällä kertaa onneani. Pyyhkeet voisivat olla lahjaksi vaikka aikuistuville tytöilleni. (tulipas paatoksellinen kommentti :))
VastaaPoistasiis nytkö ne Pian tuotteet ommellaan muualla ku kotimaassa, ei hyvä. En oo vihtiny seurata enää sitä blogii.
VastaaPoistaIhania ovat ja tulisivat omaan käyttöön =).
VastaaPoistasiinatar@gmail.com
Mukana arvonnassa! Omaan keittiöön ottaisin, eihän noin kauniita pyyhkeitä raaski eteenpäin antaa :)
VastaaPoistaminnapo1(at)gmail.com
Äidille tai itselle tulisivat :)
VastaaPoistamoonangel_(att)hotmail.com
Kyllä ottaisin pyyhkeet omaa keittiötä kaunistamaan, siis jos onni sattuisi potkaisemaan! Rakastan pellavaa ♥
VastaaPoistaIhania pellavapyyhkeitä! Pojan perheelle, lastenlasten käyttöön menisivät jos voittaisin!
VastaaPoistaIhana blogi, jatka samaan malliin! :)
Ihanaa joulun odotusta!
Antaisin pojalle.
VastaaPoistaPellava on tosi ihana materiaali.
hamalainentm@gmail.com
Mulla on muutama Balmuirin pellavapyyhe ja ne on ihan loistavat! Olisi kiva testata myös noita :)
VastaaPoistaIhanat pyyhkeet! Ainakin toisen ottaisin itselleni kokeiluun ja toinen menisi ehkä äidille joulupakettiin, näin molemmat pääsisivät testaamaan näitä ihania pyyhkeitä. :)
VastaaPoistaMukana arvonnassa ja itselleni ottaisin :) johannaliina(at)gmail.com
VastaaPoistaIhania ovat ja tulisivat omaan käyttöön.
VastaaPoista-Raksu-
Hyvät värit ,miniääni ajattelin katsoessani kuvia.
VastaaPoista-marjatta-
Antaisin lahjaksi äidilleni. Hienoa että kestävät kulutusta.
VastaaPoistasehr schöne dekoration!!! einen schönen adventssonntag wünscht angie
VastaaPoistaOttaisin kylla itselle.En tieda raaskisko noita sitten kayttaa....
VastaaPoistaTodella kauniita tekstiilejä! Iso uupelo itselläkin keittiötekstiileistä, että pitäisin itsekkäästi ihan itselläni 0:-) Kiitos arvonnasta! t. Huokailija
VastaaPoistaItse haluaisin kokeilla näitä...
VastaaPoistaVois olla että jäi itelleni käyttöön.
VastaaPoistaKesäkotiin varmastikin säästäisin nämä! Niin kauniita!
VastaaPoistaKyllä ottaisin pyyhkeet omaan käyttöön. Pidän niistä paljon. johanna.m@jippii.fi
VastaaPoistaItselleni haluaisin
VastaaPoistaunelmiaonnesta(at)gmail.com
Omaan käyttöön ottaisin. Ihanat!
VastaaPoistaKyllä ne taitaisivat jäädä oman kotimme kaunistukseksi:) Toivottavasti onni suosii!
VastaaPoistaOijoi, olisi kyllä vaikea luopuo moisista ihanuuksista.
VastaaPoistaOttasin omaan käyttöön, kun muutan muutaman kuukauden päästä omaan ekaan asuntoon! :)
VastaaPoistaemmih96@hotmail.com
Voi, valkoiset pellavapyyhkeet on vaan niin ihanat huoh....Omaan keittiöön tulisivat
VastaaPoistaPeukut pystyssä odotellaan Jane-Helen
Ihanat pyyhkeet :) menisivät ehdottomasti lahjaksi miehelleni, joka tykkää keittiöhommista ja rakastaa vohvelikangasta, hih. Meillä on ikivanha vohvelikankainen kylpypyyhe, josta ei voi luopua, kun se on niin miellyttävän tuntuinen :D pitääkin käydä kurkkaamassa pia'sin vohvelipyyhevalikoimia!
VastaaPoistaOlen samaa mieltä noista yhteistyöasioista. Tuntuu että jotkut blogit mainostavat tuotetta kuin tuotetta, sopipa se blogiin/bloggaaja elämään tai ei. Itselleni ei juurikaan yhteistyöehdotuksia tule ja aika kriittinen olisin jos niitä tulisi.
VastaaPoistaJa arvonta-asiaan...nuo ihanat pyyhkeet ottaisin varmaan ihan omaan käyttöön. :)
Antaisin lahjaksi.
VastaaPoistaRJ
Kylläpä ne taitaisi itselle tulla, vaikkapa joululahjaksi...
VastaaPoistaSopisivat hyvin omaan köökkiin, mutta olisivat kyllä sopivat äidillenikin - ja hän voisi ne sitten aikoinaan antaa äidiltä tyttärelle ;)
VastaaPoistaItselle varmaankin :)
VastaaPoistakuiskaa@gmail.com
Pyyhkeet jäisi omaan käyttöön :) Onko nämä tarkoitettu käsi/vai astiapyyhekäyttöön?
VastaaPoistaAntaisin lahjaksi äidille. :)
VastaaPoistasopeutuja(at)hotmail.com
Kyllä minä taitaisin ottaa itselle käyttöön, vaikuttavat ihanilta (nymana40@gmail.com)
VastaaPoistaTaitaisin pitää itsellä, on niin ihanan näköiset :)
VastaaPoistaTerv Teija
omaan käyttöön ottaisin. :)
VastaaPoistasari.laitinen(at)hotmail.com
Mukana!
VastaaPoistaAntaisin veljen vaimolle lahjaksi! :)
Ihanat, omaan käyttöön tulisivat ehdottomasti ;) -Sari- (kissankarva85(at)gmail.com)
VastaaPoistaTykkään ihan hirveästi pellavasta - vohvelikankaassa siitä ei vielä olekaan kokemuksia. Eli omaan käyttöön päätyisivät, mutta mun meilestä pellavapyyhe sopii muuallekin kuin keittiöön. :)
VastaaPoistaHaluaisin itselleni tällaiset ihanuudet käyttöön. ☆
VastaaPoistaane.virtanen@gmail.com
Kyllä haluaisin nuo itselleni kovasti, mutta voisin kyllä harkita antavani toisen rakkaalle ystävälleni ♥
VastaaPoistaAntaisin lahjaksi tyttärelle joka pian muuttaa omaan kotiin.
VastaaPoistaAntaisin toisen pyyhkäistä rakkaalle ystävälle ja sisustussiskolleni ja toisen pitäisin itselläni. Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo�� t. Tanjuska
VastaaPoistaAntaisin varmaankin pyyhkeet äidilleni, jos raaskisin :p..
VastaaPoistaroosa.n-@hotmail.com
Hei, meille taitaisi pyyhkeet jäädä. Niistä olisi varmasti iloa meille pitkäksi aikaa.
VastaaPoistaAikaisemmin ei ole meillä yhtään pian tuotetta.
Ihanaa sunnutai iltaa, t.Hellen
Pyyhkeet antaisin mummolleni, tiedän hänen rakastavan näitä <3
VastaaPoistaOmaan käyttöön, meillä on aika karseita huonoja rättejä, ei niitä viitsi pyyhkeiksi sanoakaan.
VastaaPoistaSijoittaisin pyyhkeet saunaosastollemme odottamaan rakkaita kyläilemään ja saunomaan kanssamme. Tissarii@gmail.com
VastaaPoistaomaan käyttöön ottaisin
VastaaPoistakikke at live.fi
Mukaan arvontaan, pienimmäisemme kummia niillä ilahduttaisin :)
VastaaPoistaIhana arvonta!! Antaisin kummeilleni joululahjaksi, he varmasti ilahtuisivat :)
VastaaPoistasaya
sayav at hotmail.fi
Kyllä itselle todennäköisesti jäisivät, on ne niin ihanat:) - Siku
VastaaPoistaIhan itselleni ottaisin. Anne
VastaaPoistaannelaukkanen09@hotmail.com
En raaskisi kenellekään antaa,eli itselleni ottaisin. Sofia
VastaaPoistachipmunk@hotmail.fi
Antaisin pyyhkeet tyttärelleni joululahjaksi!
VastaaPoistaMiniälleni antaisin joululahjaksi.
VastaaPoistaOmaan keittiöön tietenkin ;)
VastaaPoistasanameris(at)luukku.com
Ilahduttaisin äitiäni noilla pyyhkeillä, ovat kyllä kauniita ja laadukkaan oloisia :)
VastaaPoistacherrycloud@luukku.com
Oi - tämä olisi ihana lahja Pia -siskolleni, kuuden lapsen talossa olisi käyttöä näille ... ;o)
VastaaPoistaItselleni taitaisin ottaa, tai sitten antaisin siskolleni lahjaksi. :) e1101012@edu.vamk.fi
VastaaPoistaVeisin mökille, sopisi sinne tosi hyvin tyyliin. :)
VastaaPoistaMoni lähipiirissäni ansaitsisi pyyhkeet, mutta kyllä varmasti tällä kertaa jättäisin ne itselleni joululahjaksi, sillä monesti olen jo näitä ihastellut! :)
VastaaPoistaItselläni pitäisin, olen vasta keräämässä omaan kotiin tarpeellisia asioita ja sitä on kyllä kiva tehdä rauhassa ja harkiten...
VastaaPoistaahlfors(at)suomi24(piste)fi
Mieli kyllä tekisi jättää omaan käyttöön, mutta jos voittaisin taitaisin kuitenkin säästää nuorimman tyttäreni ekaan omaan kotiin tuparilahjaksi, tiedän että hän osaisi arvostaa lahjaa kovasti <3
VastaaPoistaOmaan kotiin saattaisivat tulla... :)
VastaaPoistaJos voittaisin arvonnassa, laittaisin pyyhkeet vessaan käsipyyhkeiksi. Meillä on vain valkoisia käsipyyhkeitä ja sopisivat täydellisesti mukaan.
VastaaPoistaVaikka nämä olisi ihana pitää itsellä, niin luulen että voiton osuessa kohdalle, antaisin nämä kuitenkin äidille (ja siinä samalla tietty isälle ;) ) joululahjaksi. Kauniita, niin pyyhkeet kuin kuvasikin. :)
VastaaPoistaOi, oispa ihana voittaa tuollaiset pellavapyyhkeet. Taitaisivat jäädä omaan kotiin :)
VastaaPoistaMarleena
Itse haluaisin kokeilla.
VastaaPoistariitta.m.lehtonen@luukku.com
Ehdottomasti mukana arvonnassa! Pyyhkeet jemmaisin odottamaan purjehduskautta ja ottaisin mukaan merelle.
VastaaPoistaOmaan kotiin saisivat nuo ihanuudet jäädä :) jenny.lonnroth@gmail.com
VastaaPoistaVoi olla, että nämä päätyisivät pakettiin, mutta saattaisin kyllä kirjoittaa päälle oman nimeni :)
VastaaPoistaKaroliina
makela.karoliina@gmail.com
Mukaan arvontaan :) katjape@gmail.com
VastaaPoistaKyllä ottaisin mielelläni ihan itselle.
VastaaPoistajosjakun(at)yahoo piste fi
Rakastan keittiöpyyhkeitä! Nämä ovat erityisen kauniita! Itselläni pitäisin :)
VastaaPoistaPian tuotemerkki on minulle tuttu. Pellava kestää äidiltä tyttärelle. Arvostan tuotteissa laatua.
VastaaPoistanina40fi@gmail.com
just meni pari vanhaa, kauhtunutta keittiöpyyhettä lattiaräteiks, uusille olisi tilaa, ja varsinkin noin hienoille :)
VastaaPoistaAntaisin varmaan poikayvästän äidille :)
VastaaPoistavoilooa@gmail.com
On tullut instagramissa seurattua tuota by Pias desingniä, on siten tuttu. Jos voittaisin nuo pyyhkeet, antaisin ne äidilleni. Naiselle, jolla oikeastaan on kaikkea, mm. pari pellavapyyhettä omalta äidiltään perittynä ;) M;utta hän osaisi arvostaa noita, ja todennäköisesti saisin ne itselleni vielä sitten joskus vuosien päästä :)
VastaaPoistaHei! Pitäisin nuo itselläni!
VastaaPoistamarsar69@luukku.com
Hei. Veisin ne ehdottomasti vapaa-ajan asunnolleni (rintamamiestalosta tehdylle kevät-kesä-syys-talvimökille;)
VastaaPoistaasta.haaranen@intersport.fi
Yksi itselle joulukeittiötä piristämään, toinen veljelle uuteen asuntoon!=)
VastaaPoistaAntaisin lahjaksi hyvin kulutusvastaiselle 22-vuotiaalle pojalleni. Ne keittiöpyyhkeet.jotka hän täältä kotoaan mukaansa huoli, olivat jo sen verran kauhtuneita, että uudet voisivat olla tarpeen.
VastaaPoista- Elma -
thlkmaki@gmail.com
Ensin tietysti käyttäisin itse ja myöhemmin lahjoittaisin ekana kotoa pois muuttavalle :)
VastaaPoista-Jolli
Pyyhkeet antaisin äidilleni pukinkonttiin :) tanjamorte(a)gmail.com
VastaaPoistaVoi olla, että noin kauniit pyyhkeet jäisi omaan käyttöön.
VastaaPoistaPitäisin itselläni. katjatam@gmail.com
VastaaPoistaPitäisin itselläni:)
VastaaPoistaItselleni paketoisin :) Oikein mukavaa joulun aikaa teille!
VastaaPoistapamakipe@gmail..com
Utuisen herkät kuvat...niin käsinkosketeltavan kaunista! Kiitos niistä ja kiitos mainiosta mielipiteestäsi!
VastaaPoistaOlen pitkälti samalla linjalla kanssasi ja arvostan ajatusmaailmaasi.
Ja arvonnan palkinto on aivan hurmaava! Ehdottomasti humussa mukana täydellä sydämellä!
Vohvelikangas on todella kestävää, omat punaiset vohvelikangaspyyhkeet ovat palvelleet jo vuosia - eivät ole venyneet, menettäneet muotoaan eikä väriään. Ja senhän voi vielä itse kirjoa, kuten aikoinaan koulussa! Olen mukana, ja ehkä omilleen muuttanut tytär saisi itselleen kunnon pyyhkeitä. kun minullahan on ne omat.
VastaaPoistaItselle ottaisin, en raaskisi muille antaa. hih. t. hmepeltonen@gmail.com
VastaaPoistaVastaavista olen haaveillut jo pitkään, siinä syy miksi nämä itselle antaisin.
VastaaPoistaps. Kauniita, ihastuttavia kuvia!
Menisivät äidille joulupakettiin💓
VastaaPoistaKoska en pysty päättämään, kummalle tyttäristä nämä ihanuudet paremmin sopisivat, päätyisivät omaa keittiötäni sulostuttamaan.
VastaaPoista-Tarja
Nämä antaisin tuparilahjaksi ystävälleni, joka on juuri aloittelemassa "uutta elämää" ensimmäisessä ihan omassa asunnossaan <3
VastaaPoistaHeppu
Oo, ihanat olisivat antaa ystävälle jouluiloksi!
VastaaPoistaSamasta syystä minunkaan blogissani ei mainoksia näy. Tosin eipä niitä yhteistyötarjouksiakaan ole kamalasti tullut ;)
VastaaPoistaPellava on ehkä paras pyyhemateriaali koskaan. Olen siitä erikoinen tyyppi että minun mielestäni pyyhkeen kuuluu olla vähän karheahko ja etenkin kylpypyyhkeissä karheus on parasta. Sillä on sama tarkoitus kuin vihtomisella, se puhdistaa ja kuorii ihoa. Mitään vartalonkuorintoja ei tarvita kun hankaa pellavapyyhkeellä ihon kuivaksi. Ja siksi nämä pyyhkeet jäisivätkin minulle omaan käyttöön, mutta eivät suinkaan keittiöpyyhkeiksi vaan kasvo- ja käsipyyhkeiksi ;)
(Mikäli arpaonni osuisi kohdalleni, minut tavoittaa tällä viikolla kakkos-sähköpostistani, koska se virallinen on teknisten ongelmien vuoksi alhaalla juuri nyt...
miisukorte(miukumauku)hotmail.com )
Kyllä tulisi varmaan omaan käyttöön, niin ihanat ovat!
VastaaPoistakotihiirivarvikossa(at)gmail.com
En kyllä pystyisi luopumaan tuollaisista ihanuuksista vaan pitäisin itselläni omaa keittiotäni kaunistuttamassa :)
VastaaPoistanonnalarissa@hotmail.com
Itselle toinen ja toinen äidille. Hyvää joulunaikaa, t.HennaP.
VastaaPoistaVohvelikangas on niin pop! Mä veisin pyyhkeet koristamaan yhteistä kesämökkiä. :) saija.niemela@gmail.com
VastaaPoistaItselle minäkin nämä ihanuudet ottaisin! Jotkut naiset ovat heikkoina kenkiin ja käsilaukkuihin, minä taas pyyhkeisiin ja vuodevaatteisiin! jovuoti@msn.com
VastaaPoistaOi kuinka kauniita! Taitaisin pitää itsellä,lahjana. Sopisi meidän keittiöön täydellisesti!
VastaaPoistaPitäisin pyyhkeet itselläni :)
VastaaPoistaIhan itselleni lähden näitä tavoittelemaan, ihanat! Niinkuin nuo kuvasikin. <3
VastaaPoistaMinullakin taitaisivat omaan käyttöön tulla :) tiitti83@hotmail.com
VastaaPoistaPS. Olen seurannut blogiasi jo pidempään, tämä on aivan ykkönen :)
Niin kauniita ovat, että omaan käyttöön varmasti jäisivät:)
VastaaPoistaMosanna
Ilahduttaisin näillä äitiäni (:
VastaaPoistamilja.amelia@gmail.com
Mukana arvonnassa ja omaan käyttöön ottaisin.
VastaaPoistaKeittiöstä löytyy tällä hetkellä kaksi kovassa käytössä olevaa punavalkoruudullista pellavapyyhettä, mutta varasto kaipaa täydennystä - pellavapyyhkeet ovat parhaita! Ehdottomasti ottaisin omaan käyttöön, nämä vohvelipyyhkeet ovat niin kauniita! :)
VastaaPoistaIhana palkinto, itselläni pitäisin.
VastaaPoista-minttu47-
minttu47@gmail.com
Olisivat kovin tervetulleita omaan keittiöömme, joten mukana arvonnassa.
VastaaPoistaHiisukas (hiisukas(at)gmail.com)
Ihan itselleni ottaisin noin ihanat käyttöön !
VastaaPoista-Kaija-
Ihanat pyyhkeet :) Tulisivat omaan käyttöön sillä juuri pyyhkeistä onkin pula meidän huushollissa.
VastaaPoistakatri.7@hotmail.com
Kauniit pyyhkeet tulisivat omassa taloudessa tarpeeseen.
VastaaPoistaArvonnassa mukana ja omaan kotiin jäisivät ilostuttamaan :)
VastaaPoistaVoi miten kauniit! :) Voiton napsahtaessa kohdalle jäisivät kyllä omaa kotia sulostuttamaan. <3
VastaaPoistaPyyhkeitä aina tarvii...kiitos
VastaaPoistaOman keittotason sivuille jäisivät roikkumaan =)
VastaaPoistahennamake at suomi24.fi
itselle tulisivat
VastaaPoistaemmi.saali a luukku.com
Itelle tulevaan uuteen kotiin haluaisin nämä. Eipähän tarvis vanhoja kulahtaneita käyttää uudessa keittiössä.
VastaaPoistahannamarjaana78@gmail.com
Ihanan tunnelmalliset kuvat ja varmasti ihanat pyyhkeet ♥ pitäisin itselläni, sillä materiaali on aivan ihana ja kestävä, joten niistä riittäisi iloa pitkäksi aikaa ♥
VastaaPoistaUps, sähköposti unohtui :) pennanenmia@gmail.com
PoistaIhanat! Lahjaksi miniälle tai itselle..
VastaaPoistavirvab@luukku.com
Kauniita, äitiä ja lasten mummia ilahduttaisin.
VastaaPoistaT. Mallukka
marja-anneli@luukku.com
Ottaisin omaan käyttöön, sillä juuri joulun alla taidan vihdoin päästä uuteen keittiööni, joten sinne ne olisivat aivan ihanat somistamaan kokkailuhetkiä.
VastaaPoistaVoi olla, että antaisin siskolle, kun on muuttamassa tässä jossain vaiheessa omaan kotiin! :-)
VastaaPoistanoraemilia.seppala (at) hotmail.com
Hemmottelisin varmaan itseäni ihanilla pyyhkeillä. :)
VastaaPoistaIlman muuta haluaisin pitää pyyhkeet omassa keittiössä.
VastaaPoistaterv.Ana14
Ihanat :) itselleni ottaisin, uuteen keittiöön, joka on vasta suunnitteilla...olemme olleet rakasalla nyt puoli vuotta ilman keittiötä varamikron ja -hellan kanssa, joten keittiö ja uutuudet sinne olisivat tosi in ja pop!
VastaaPoistasipsi@iki.fi
Mullakin omaan keittiöön tulisivat :)
VastaaPoistaHeips. Kyllä nuo meille jäis eli en raaskisi laittaa eteenpäin. :) Kauniita ovat. t:Minna I.
VastaaPoistaOsallistun arvontaan! Omaan käyttöön tulisivat :)
VastaaPoistaIhan itselle ottaisin ilolla. Leivinliinaksi olisi sopivat. Niihin voisi kirjailla vaikka vuosiluvun muistoksi.
VastaaPoistaOlen mukana. Itselleni haluaisin nuo pyyhkeet!
VastaaPoistaOsallistun arvontaan :) Itselleni nappaisin pyyhkeet.
VastaaPoistaMukana! Oon nyt itsekäs ja itselleni ottaisin käyttöön, saisi pistää vahoja pois ;) valtonen.anna at gmail.com
VastaaPoistaOmaan käyttöön tulisi:)
VastaaPoistaOmaan keittiööni haluaisin! :)
VastaaPoistaOttaisin omaan kotiini, tuskin raaskisin niitä antaa lahjaksi :)
VastaaPoistamiianblogi(at)suomi24.fi
Itse toki pitäisin, sopisivat hyvin meidän vanhaan taloon! :) matkatarmail@gmail.com
VastaaPoistaAika hassua, mutta eikö juurikin isoon blogiyhteisöön kuuluminen ole kaupallista?
VastaaPoistaBlogini ei kuulu yhteenkään blogiyhteisöön.
Poista