29. joulukuuta 2014

Vuosikatsaus 2014 1/3

Pakko sitä kai on itsensä vuoksi käydä pian loppuvaa vuotta läpi. Tehdään pientä vuosikatsausta samalla siis tännekin.

Tammikuun alussa meinasin revetä liitoksistani, kun keittiöremontin ajankohta viimein varmistui. Innostusta seurasi hirmuinen siivouspuuska.

Tammikuun puolessa välissä koettiin pettymyksiä ja harjoitettiin itsensä harhauttamista

Välihuoneeseen naamioitiin huushollin ensimmäinen sisustustaulu :D ja tehtiin ympäripyöreitä uuden vuoden lupauksia :D

Pohdittiin lapsiperheen ajankäyttöä ja leikittiin Meridaa <3
Helmikuussa painittiin niiden hattaraisten housujen kanssa.

Helmikuussa blogi jäi myöskin ensimmäiselle määrittelemättömälle tauolle.
Maaliskuussa blogi palasi kuukauden kestäneeltä tauolta naistenpäivän kunniaksi.

Mietin myös, voisiko postaukset olla joskus vain kuvia ainaisten höpinöiden sijaan.

Leivottiin kaikettomia omenavaniljaskonsseja
Huhtikuussa oltiin vauhti päällä ja yritettiin revetä joka paikkaan.

Meidän koti oli saksalaisessa Living & More-lehdessä. Kuva: Krista Keltanen.

Tehtiin maidottomia ja jauhottomia kakkutikkareita isosiskon kaverisynttäreille. Seottiin (useampaan otteeseen) mullasta puskevista ihanuuksista. Vietettiin "kesän" ensimmäisiä puutarhajuhlia, tyttöjen yhteissynttäreitä.

Vietettiin hetkiä tuhansien valkovuokkojen (ja yhden metsähiiren) kanssa.

Toukokuussa alkaakin sitten se keittiöremppa. Siitä sitten jatketaan :)

Here are some pictures from this year, from january to march. Next post will sum up from april to july.

8 kommenttia:

  1. a wonderful new year wishes angie from Germany

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you Angie! I wish your year 2015 will be the best year ever :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Niin olikin Jadezza, hyvä vuosi kokonaisuudessaankin :) Pian näet vähän pidemmälle kesään :)

      Poista
  3. Ihan liikuttavan kauniita juttuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alkuvuosi oli kauneutta pullollaan...koko vuosi oikeastaan aika mieletön <3

      Poista
  4. Ihanat tunnelmapalat! Täytynee itsekin tehdä jotakin vastaavaa. Tiistai-iloja! tuikku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Tuikku :) Tämä on kiva tapa käydä itsekin vuoden jokainen postaus läpi ja palata hetkeksi vuoden alkuunkin :) Kiitos, tiistai-iloja sinnekin <3

      Poista