12. maaliskuuta 2013

Kuvankäsittelyn treenausta

Olen tässä muutaman päivän treenaillut Lightroomin käyttöä. Paino sanalla TÄSSÄ. Olen majoittautunut välillä sohvalle. Ergonomia ei ole ihan kohdillaan mutta tämän parempaa viritystä tähän sohvalla lepäämiseen ei vain saa :)

Näihin kuviin olen muokannut kuvan rajausta ja
suoristusta, whites- ja blacks- sekä hihglights- ja
shadows-säätöjä. Muihin säätöihin en ole päässyt
lainkaan sisälle.

Onneksi netissä on aika paljon ohjeita videomuodossa,
kuinka säätöjä tehdään. Ilman niitä hommasta ei olisi
varmasti tullut mitään. Eikä siinä mitään, Lightroom
tuntuu kyllä aika helpolta mutta...mun oma loogisuus
ei vaan ole samalla aaltopituudella, kuin tällaiset
ohjelmat yleensä ovat...enkä myöskään ole
tekniikan kanssa millään muotoa lahjakas :D

Muutama juttu ohjelmassa tuntuu kuitenkin hiukan
hankalalta. En ole vielä päässyt sinuiksi kuvan
suoristuksen kanssa enkä ole vielä oppinut säätämään
tuota kuvissa olevaa vesileimaa joka kuvaan erikseen
(en tiedä pitäisikö kuvat tehdä yksitellen, nämä tein
kaikki samalla enkä saanut logoja siirrettyä joka
kuvaan sopivaan paikkaan).

Tärkeimpänä ehkä kuitenkin se, että kuvan esikatselu
on hyvin pieni. Sitä saa toki zoomattua mutta koen sen
jotenkin työläänä, kun mielelläni katsoisin tarkkaan
jokaista kuvaa. Mitkä kuvista ovat skarppeja ja missä
on tarkennus mun silmää miellyttävässä kohtaa.
Ratkaisuna olisi varmaan se, että osaisi ottaa
tasalaatuisia hyviä kuvia...mutta, kun osa kuvista
tärähtää jalustasta huolimatta ja usein kuvatessa
kokeilen tarkennuksen keskittämistä näkymän
eri osiin.

Näitä viittä kuvaa varten otin 31 kuvaa, joita en vain
jaksanut jokaista zoomailla erikseen. Saattaa olla, että
parempiakin kuvia oli joukossa...

Vaatinee lisää harjoittelua...mutta joo, myönnän...
tykkään näistä muutoksista! Olitte oikeassa, kyllä
se kuvankäsittely viimeistelee kuvan :)

Mulla olis muuten hirmuinen into vähän selkeyttää
ja karsia kodin sisustusta selkeämmäksi! Olenkin
tässä toteuttanut pienimuotoista "vie mennessäs,
tuo tullessas" systeemiä. Tasaisin väliajoin kuitenkin
joudun tästä sohvalta nousemaan, niin mietin jo
valmiiksi minkä täkin kiikutan pyykkiin tai minkä
vaasin siirrän paikasta toiseen samalla, kun joka
tapauksessa joudun nousemaan :) Katsotaan,
saanko tällä systeemillä vähän himmailtua tätä
järjestelypuuskaa ja saisiko näin jotain ihan aikaankin,
vaikka parin viikon aikajanalla ;)

Mitä teidän tiistaihin kuuluu? :)

14 kommenttia:

  1. Tiistaihin kuuluu lunta, lunta ja lunta - Saksassa siis ollaan ja jo nousseet krookukset peittyivät hankeen....Voisko tota lunta "kuvakäsitellä" pois ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ...tai no, siis, surffailen sun blogissa kattomassa keväisiä/kesäisiä ompputarhakuvia eli mikäs tässä ;)

      Poista
    2. ;D Jonkunlaista "kuvankäsittelyä" tuon lumen suhteen kai tämä blogigin sitten on ;D Ihanaa reissua!

      Poista
  2. Todella kauniita kuvia ja ihania juttuja blogissasi. Mukavaa, että löysin tänne! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna! Ihanaa, että löysit tänne :)

      Poista
  3. Siskoni on valokuvaaja, itse vain nautin kuvista.
    Minulle tärkeintä on värit, tunnelma ja itse kuvan aihe.
    Ne kuvissasi ihastuttaa.

    VastaaPoista
  4. Kauniita kuvia ! Ihanat värit ja niin..rauhalliset, sohva oiken houkuttelee loikoilemaan ! Ihkuu päivää siulle ! Ihanaa, että löysin Blogisi !
    Minullakin toi Lighroomi juuri nyt asennettuna koneeseeeni ja opettelu saa luvan alkaa...Vähän jännittää, en ole mikään tietsikkanero...mutta tänään kuvaten SHOPpissani ja sitten vaan opettelemaan !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Joymari! Kiva, että löysit tänne :)

      Täällä toinen -ei ihan tietsikkanero- suosittelee katsomaan Lightroomin sivuilta muutaman video-ohjeen, joilla pääsee alkuun :)

      Poista
    2. Kiitos, täytyy käydä kurkkaa...miun mieshän tuos Lightroominkin laitto tähän mun koneelle. ja mä sanoin, et mun täytyy kirjoittaa kaikki ittelle ylös,kuulemma ei,höh..Mutta nyt on päivä leikitty kameralla ja katotaan kuinka monta julkastavaa kuvaa saan aikaan....

      Poista
  5. Itse käytän Lightroomia ja käytön kun oppii, niin ei voisi kuvitellakkaan olevansa ilman:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon tuon kyllä Minttu! Muutaman päivän vasta tuota treenaillut ja hyvältä vaikuttaa :)

      Poista