9. marraskuuta 2014

Viikonloppu täynnä ihania ihmisiä

Aikamoinen viikonloppu pian takana! Eilen sain rakkaan siskoni moneksi tunniksi seurakseni. En muista ollaanko oltu valehtelematta viiteen ja puoleen vuoteen kertaakaan kahdestaan (paitsi puhelimessa), ilman lapsia!!! Iltapäivästä seuraamme liittyi mun ihania tuttavia täältä kotinurkilta ja kahvittelun lomassa ihasteltiin Noshin vaatteita. Kiitos Kati esittelystä ja vieraille hyvänmielen seurasta! Ja siskolle kiitos kaikesta, eilisestä ja viimeisestä 31 yhteisestä vuodesta <3

Kuva on perjantailta, kun isosiskon kanssa otettiin päikkäritavoitteeksi, ettei sotkettaisi ihan hirveästi, kun oltiin jo siivoiltu vieraita varten. Isosisko on jo levittänyt barbijutut ympäriinsä ja kas kummaa päättikin keskittyä askartelukirjan maailmaan. Pahaenteistä, ainakin tuota sotkemattomuustavoitetta ajatellen :D

Kirjan selailusta tietysti inspiraatio iski kipinää ja hetken päästä ei voitu enää ajatellakaan sitä sotkemattomuutta :D

Tänään ajeltiin koko perheen voimin lapsuudenkotiini viettämään isänpäivää isien ja pappojen kunniaksi. Olimme kaikki lapset paikalla perheinemme, pitkästä aikaa. Hurjan mukava päivä takana. Hurjan mukava viikonloppu takana. Niin mukava, etten ihan tiedä miten me huomenna taas osataan ottaa arki vastaan. Aloitetaan ainakin naputtamalla tänne yksi resepti heti aamusta :) Pysykää siis kuulolla!

6 kommenttia:

  1. Kuulostipa ihanalta! Voi sinua onnellista, jolla sisko. Aurinkoista arkea Omenatarhaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli ihanaa! Oma sisko on oikea aarre, ja veli tietysti myös <3

      Kiitos, aurinkoisia hetkiä sinnekin!

      Poista
  2. Samaa voisin minä sanoa sisko-asiasta kuin edellinen kommentoija. Olen aina toivonut että minulla olisi sisko. Onneksi sentään on kaksi veljeä! Ja onnellinen olet kun sinulla on vielä myös isä ja isoisä jota juhlia. Minulla niitä ei enää ole, olenhan paljon sinua vanhempikin. Meillä juhlittiin kuitenkin lastenlapsien ja heidän vanhempiensa kanssa miestäni eli vaaria.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siskot ja veljet <3 Onneksi on aihetta juhlaan sielläkin. Ja heitä, joita ei enää ole, voi lämmöllä muistella erityisesti tällaisina päivinä...muistot <3

      Poista
  3. Kiitos kivasta päivästä. Kolme lasta ja neljä lastenlasta pitkästä aikaa kaikki yhtä aikaa koolla, voi sitä onnen tunnetta. Seurassa mukana myös isopappa ja kaksi mukavaa koiraa. Itsellä pientä stressiä ilmassa mutta lopputulos hyvä. Kiva päivä siis takana.

    VastaaPoista