5. joulukuuta 2014

Makuuhuoneen muutoksesta ja lahjoistakin vielä

Kiitos vielä kaikille edelliseen kommentoineille! Kyllä tämä blogi vaan vetää puoleensa juuri niin ihania ihmisiä, kuin toivonkin <3

Instagramin seuraajat tietävät, että olen hääräillyt makuuhuoneen ilmeen kimpussa ja teillekin näytin joku aika sitten parit kuvat sekä kerroin vähän "rempan" taustoista. Joudutte nyt tyytymään näihin instakuviin sillä, kuten olen moneen otteeseen kertonut, ei objektiiveillani oteta ainuttakaan näin laajaa kuvaa. Mutta katsotaan, jos saisin otettua jotain yksityiskohtakuvia myöhemmin tänne blogiinkin :)


Siinä ne nyt ovat, mun vaaterekki ja -lipasto :)

Tässä muistutuksena vielä kuva ennen maalisudin heilutusta. On se nykyisellään aika paljon kauniimpi, vai mitä meinaatte?

Oikeastaan tulin kirjoittamaan vielä pari sanaa lahjoista. Leluista ja lasten lahjoista puhuttiinkin jo joku aika sitten mutta pakko vielä palata tähän lahja-asiaan aikuistenkin näkökulmasta. Blogin pitkäaikaiset seuraajat tietävät, että meidän joululahjapaketteihin sujahtaa, hilloja ja marmeladeja oman puutarhan sadosta sekä itse tehtyä omenasiideriä ja tummaa olutta. Myös muutama talviomena saattaa joidenkin huolella valittujen ihmisten paketteihin sujahtaa ;)

Meidän lähellä olevat ihmiset eivät oikeasti tarvitse mitään. Kaikilla on jo tarvittava ja ehkä enemmänkin. Tämän vuoksi ollaan päädytty tällaiseen lahjamuotoon :) Lisäksi paikallisen kahvipaahtimon kahvia tai jonkun käsityöläisen tuotteita on paketeista myös löytynyt.

Meillä ei onneksi ole lähipiirissä sellaisia, joille olisi "pakko ostaa" jotain. Lähipiirissä on kuitenkin niitä, joiden lähipiiristä sellaisiakin tapauksia löytyy. Olen jo vuosia seurannut erään nimeltä mainitsemattoman henkilön "paniikkia" siitä, mitä ostaa aikuiselle ihmiselle, jolla on jo kaikkea ja jolle on hankittava lahja myös nimi- ja syntymäpäivänä. Aika lahjakeskeistä mun mielestä. Tietysti erilaiset elämyslahjakortit voisivat toimia kivasti tai joku itse tehty lahjakortti. Muistan jo lapsuudestani, että jollekin on annettu itse tehty lahjakortti tyyliin "Tämä lahjakortti oikeuttaa kahviin ja kakkupalaan valitsemassasi kahvilassa hyvässä (minun) seurassa".

Miksi taas kirjoitan tätä kaikkea tänne? Koska annan mielelläni ajattelemisen aihetta ja mikä sen parempi tapa, kuin kertoa omista toimintatavoistaan. En nyt millään tavalla halua siis sanoa, että kaikkien pitäisi toimia samalla tavalla. Haluan myös pohjustaa seuraavaa postausta, joka on hyvänmielen käyttöesinelahjavinkki niille, joille on muka oikeasti ostettava jotain. Seuraava postaus on myös blogiyhteistyö ja se sisältää myös arvonnan teille lukijoille. Etukäteisvaroituksena teille, jotka ette pidä blogiyhteistöistä tai arvonnoista ;)

Niin. Omat arvoni eivät suinkaan kiellä kokonaan ostamasta. Asia ei ole niin mustavalkoinen. Mutta silloin harvoin, kun ostan, tuotteen pitää täyttää mun kriteerit hyvän mielen tuotteeksi :) Kuullaan siis näissä merkeissä sunnuntaina tai viimeistään maanantaina! Ja hei mitä mieltä olette makkarin faceliftistä, eihän tullut liian siloteltu? ;)

Mutta nyt toivottelen huomiselle oikein hyvää itsenäisyyspäivää!

30 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia, kauniista makuuhuoneesta!

    Ihanalta kuullostavat nuo teidän antamat lahjat, juuri tuollaisesta tykkään itsekin, jotain itse tehtyä ja ajatuksella annettua. Kivaa joulun odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu! Laitan aina mun tädin ja mamman paketteihin talviomenoita, kun ovat niillä kuulemma 50-60 vuotta sitten aina jouluisin herkutelleet. Vaikka kyse on omenoista, niin vastaanottajasta näkee, kuinka hän arvostaa tuota ajatusta omppujen takana <3 Ajatuksella ja rakkaudella annettua <3

      Kivaa joulun odotusta sinullekin!

      Poista
  2. Puhut asiaa!:) Vaikka mä rakastan lahjojen ostamista ja antamista, niin inhoan lahjoja, jotka ostetaan velvollisuudesta ilman ajatusta. Enemmän arvostan juuri vaikkapa noita itsetehtyjä lahjakortteja, joita olen itsekin lahjoittanut. Melkein kaikilla ihmisillä on nykyään ihan liikaa tavaraa, ja siksi ongelmaa säilytystilojen kanssa.

    Makkari näyttää just hyvältä! Ei ollenkaan liian silotellulta.;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin rakastan lahjoja, saamista ja antamista :) Lahjat ja kauniit esineet/vaatteet, rakastan niitäkin. Mutta silti se raja on johonkin vedettävä, muuten koti (ja maailma) täyttyy tavarasta.

      Kiva kuulla, ettei mennyt makkari liian sileeks :)

      Poista
  3. Ihana tuli makuuhuoneesta, yhtenäinen ja valoisa.
    Hyvä idea tuo ruokalahjat, kahvit ja hillot. Se on niin totta että tänä päivänä on
    myöskin meidän läheisillä myös jo kaikkea:)
    Ihanaa itsenäisyyspäivää myös sinne:)
    T.Hellen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hellen! Vihdoin tuntuu, että makkarin palaset loksahtivat paikoilleen :) Kiva tunne :)

      Ruokaahan kaikilla kuitenkin menee, niin se on sen puolesta aika varma valinta :)

      Kivaa alkavaa viikkoa sinulle!

      Poista
  4. Viehättävää! Innostavaa! tuikku

    VastaaPoista
  5. Kivoja lahjoja! Minusta sekin on tänä päivänä yksi asia,ettei välttis muuten saa itse tehtyjä mehuja tai hilloja yms kuin siltä viitselijäältä joka niitä tekee.

    Joskus kauan sitten,mieheni halusi yllättää työkaverinsa ennen joulua. Se mietti mikä vois olla ihmiselle ,jolla on ihan kaikkea ja vähän päälle, hyvä lahja. Leivoin pullia ja mies vei ne työkaverin kotiin uuniin paistumaan. Tuli tuoksu ja kuulemma paras joululahja ikinä ;).

    Kiva makkari teillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä aivan totta Kesäpäivä, etteivät kaikki tee tänäpäivänä itse hilloja ja muita. Kuvittelisin, että useimmat ovat mielissään itse tehdyistä herkuista...ainakin omien läheisten keskuudessa olen siinä luulossa :)

      Pellillinen pullia maistuis meillekin! Ihanaihanaihana lahja!

      Poista
  6. Oikein kaunis makkari <3 Ja tämä postaus oli oikein osuva ajatuksiini liittyen lahjoihin ja jouluun. Tämä auttoi kokoamaan postausta kokoon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis teksti Katja, kävin lukemassa! Ilo kuulla, että sait täältäkin ajatusta kirjoitukseesi <3

      Poista
  7. Kaunista tuli! Ja taas mukava muistutus siitä, että vaatteita ei tarvitse olla kokonaista vaatehuoneellista! Itse täällä juuri käyn vaatteita läpi, kun muutamme uuteen huoneeseen.
    Lahjoja on kiva antaa ajatuksella, mutta jos joutuu siihen pakko antaa, kiire kiire .tunnelmaan ei se antaminen ole enää kivaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nonna! Joo mä ainakin pärjään todella vähäisellä vaatemäärällä, vähäinen määrä oikeastaan jopa helpottaa pukeutumista, kun on vain todella kivoja itselle sopivia vaatteita :) Suosittelin joskus blogissakin kirjaa Hyvän mielen vaatekaappi. Ihan mieletön paketti, suosittelen edelleen :)

      Ihanaahan se lahjojen antaminen on mutta väkisin keksiminen...ei kivaa :/

      Poista
  8. Oman blogin puolella jo kirjoittelinkin, miten mukavasti tänä vuonna lahjat ovat ikäänkuin kävelleet vastaan. Yleensä suosin minäkin käsitöitä ja itse tehtyjä herkkuja, mutta tänä vuonna en sellaisiin ehtinyt. Kiva kuitenkin löytää juuri jotain sellaista, mitä tietää saajan toivovan. :)

    Ja ei sen aina tarvitse tosiaan tavaraa tai edes syötävää olla. Mieheni, joka on ihan tosissaan ryhtynyt hifistelemään kahvi- ja teemaailmassa ilmoitin barista-kurssille. Ja liput teemapuistoon lähtee kummilapselle perheineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavat lahjat ovatkin vastaasi kävelleet! Mulla on tarkoitus toteuttaa siskonpoikani hartain toive päästä Hopploppiin :)

      Poista
  9. Itse tehdyt lahjat ovat ihan parhaita. Itsellä kun ei ole käsityö-, eikä ruoanlaittotaitoja (tai intoa), niin olen päätynyt kierrätyslahjoihin. Astiahamsterina nurkkiin on kertynyt kaikenlaista, jota nyt jakelen eteenpäin.
    Kaunista itsenäisyyspäivää. Ihana lumikuva instan puolella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kierrätyslahjat ovat mahtavia myös! Sain äidiltäni vuosi sitten hänen edesmenneen isänsä vanhat hopealusikat ja keittiöpyyhkeet <3

      Poista
  10. Ihana tunnelma teidän makkarissa, kiva blogi sinulla muutenkin.
    Minä suosin kanssa itsetehtyjä lahjoja:)

    VastaaPoista
  11. Meillä ei myöskään osteta lahjoja, ei olla vuosiin ostettu, yhteisellä päätöksellä. Minulla on 4 sisarusta heillä puolisot, lapsia ja paljon hyviä ystäviä, joille toki olisi kiva antaa jotain. Nimenomaan antaa, ei ostaa. Joten meiltä saa muutamat rakkaat jotain pientä itsetehtyä, kynttilöitä, virkattuja keittiöpyyhkeitä, viimevuonna ompelin kanskaisia sisustussydämiä. Jos alkaisin kaikille jotain hankkimaan, koko joulufiilis koostuisi kamalasta lahjojen keksimisen ahdistuksesta ja rahan meno ahdistuksesta! Nyt kun teemme tällätavoin, voimme keskittyä suunnittelemaan yhteisen herrrrkullisen jouluaterian, jolle kokoonnumme koko porukka ja se yhteinen aika ja hyvä ruoka riittää kaikille joulun ihmeeksi :) Lapset saavat yleensä pinet paketit, mutta meiltä ei heillekkään leluja tipu, vaan esim. vaatteita, puuha- ja värityskirjoja, tai yhdelle isommalle pojalle ostin lahjakortin, jonka hän voi käyttää uusien luistimien ostoon, jotka olivat toivelistalla. Tuskaista oli olla yhden ystäväni kanssa kaupungilla kun hän paini omien lahjaostostensa kanssa, soitteli "mitä sille ja tälle pitää ostaa"-puheluita ja rahaa pikaisten laskujeni mukaan sillä reissulla taisi mennä lähemmän 400e. Tuntui hieman ahdistavalta, mutta kukin tyylillään! Ihanaa joulun odotusta teille sinne Omenatarhaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhteinen herkullinen jouluateria on kyllä hienoin mahdollinen joululahja <3 Yhteistä aikaa rakkaiden kanssa <3

      Ihanaa joulun odotusta myös teille Suvi!

      Poista
  12. Hyvä postaus taas! Itse olisin kyllä oikein mielissään jos saisin lahjaksi vaikka purkillisen itsetehtyä hilloa tms. Meidän lähipiirissä ei juurikaan harrasteta lahjontaa aikuisten kesken. Tuntuu jotenkin niin turhalta täyttää toisten kaappeja jollakin "turhalla", kun tuntuu, että kaikilla on jo kaikkea. Mm anoppilaan minulla on ollut tapana leipoa lahjaksi jotakin jouluherkkua. Ne kun ei jää sinne nurkkiin pyörimään ja toisaaltaan joitakin ihmisiä on myös kiva jollakin tavoin muistaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kanssasi aivan samaa mieltä Eerika, aikuisten kesken lahjonta (tavaralla) tuntuu omassa lähipiirissä täysin turhalta. Mutta herkkuihin voi aina luottaa, ne kyllä hupenevat eivätkä jää kaappeihin pyörimään ;)

      Poista
  13. I like that clothes hanger corner in the bedroom!

    http://beautyfollower.blogspot.gr

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you so much! It`s my favourite part of our bedroom :)

      Poista
  14. Kauniisti olet laittanut vaatteet esille. Tuolla vaatemäärällä pärjää hyvin, tiedän kokemuksesta :) On niin ihanaa omistaa sellaisia vaatteita, joita voi pitää jatkuvasti ja mielellään läpi vuoden. Talveksi vain muutama paksumpi villatakki ja paksut sukkahousut niin samat vaatteet ovat käyttökelpoisia. Kesällä annan itselleni luvan nauttia parista kukkahameesta, jotka ovat käytössä vain keväästä syksyyn. Mutta vain parista, koska ne seisovat puolet vuodesta kaapissa. Niin järjestelmällistä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Ihana luonnonvalo <3 Oletko lukenut Hyvänmielen vaatekaappi kirjan? Se on aivan mahtava! Sain siitä tosi paljon lisäinnostusta omiin vaateasioihin joskus reilu vuosi sitten. Täytyy melkein katsoa, jos se olisi kirjastossa taas vapaana. Voisin lukea sen taas uudestaan :) Mullakin on muutama mekko, joita ei oikein voi talvella käyttää kuosin tai vaaleuden vuoksi mutta kesällä niistä otetaankin sitten ilo irti :)

      Poista
  15. Olen lukenut kirjan ja muistaakseni vinkannut siitä sinulle silloin vuosi sitten :) Mäkin voisin lukea sen taas, on niin hyvää asiaa alusta loppuun. Olin jo ennen kirjan lukemista samoilla linjoilla kirjoittajan kanssa, mutta kirjan luettuani kantani syventyi ja täydentyi monilla uusilla näkökulmilla. Ja samat periaatteet käyvät myös muihin kodin hankintoihin kuten keittiön purkkeihin ja purnukoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, nyt mua vähän naurattaa :D Niin se olitkin sinä, joka mulle siitä vinkkasi! Vähän noloa vinkata sulle takaisin :D Kirjassa on kyllä mieletöntä näkemystä ja on hienoa huomata soveltavansa kirjan oppeja vähän joka asiaan, kuten niihin keittiön purkkeihin.

      Poista