20. maaliskuuta 2015

8 x uudistunut puutalo (+arvonta)

Sain blogin kautta mahdollisuuden tutustua uunituoreeseen kirjaan 8 X Uudistunut puutalo. Nyt täytyy sanoa, että onpa pahuksen hyvä kirja tai sitten olen vaan täydellinen kohderyhmän ruumiillistuma ;)

Kirjassa on nimensä mukaisesti esitelty 8 uudistettua vanhaa puutaloa. Talojen ja niiden remonttien esittelyn lisäksi kirjassa on myös jonkin verran tietoa itse remppaamisesta mm. vanhan talon eristämisestä ja ulkoverhouksen sekä ikkunoiden kunnostamisesta. Itselleni kaikista makein juttu kirjassa on se, että siihen on päässyt myös yksi talo meidän kylältä! Aika hauskaa!

Kirjan takana ovat Suvi ja Sebastian Segercrantz. 



Sain kirjoja kaksin kappalein ja koska tiedän teidän siellä ruudun toisella puolella olevan myös aiheesta kiinnostuneita, niin eiköhän laiteta toinen kirja yhdelle teistä. Laitetaan siis arvonta käyntiin! Osallistumisaikaa on tämän kuun loppuun asti, joten kommentoi tätä postausta viimeistään 31.3 (jätä kommenttiin myös s-posti). Voit osallistua myös facebookissa tai instagramissa kommentoimalla tätä nimenomaista päivitystä.

Kirjat saatu blogin kautta.

Arvonnan myötä kivaa viikonloppua!

95 kommenttia:

  1. Onni olisi oma puutalo. Siihen asti haaveillaan kuvien välityksellä!

    VastaaPoista
  2. Oi, rakastan ja kunnioitan vanhoja taloja <3

    VastaaPoista
  3. Iik, must have! Jos saisi tästä innostuksen suorittaa taas hieman eteenpäin tämän puutalon ikuisuusremonttia :) kempautus(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  4. Meidän talo on kivitalo mutta se on vanha ja sitä rempataan joten kirja kiinnostaa kovasti!

    VastaaPoista
  5. Näyttää ihanalta kirjalta. Mukana arvonnassa. pilviraitti@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Oi joi...tämä täyttyy jossain lukea !! Mukana arvonnassa :)

    VastaaPoista
  7. Onni on oma puutalo metsän siimeksessä.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Arvonnassa mukana!
    marsar69@luukku.com

    VastaaPoista
  9. Inspiroivan oloinen kirja!
    kultakala2780@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Meitä pyydettiin mukaan kirjaan, mutta 2 vuotta vanhalla talolla se ei onnistunut :D mutta arvonnassa olen mukana.

    VastaaPoista
  11. Tuo on varmasti kiinnostava kirja, joten arvonnassa mukana :) ee7150@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  12. Onpas mielenkiintoisen kuulloinen kirja, jotenka ehdottomasti mukana!

    VastaaPoista
  13. Meilläkin riittää ajan myötä rempattavaa. Mukana arvonnassa.

    T. eläinhattu Anne eli anne.paananen1@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Ihanan näköinen kirja!
    Mukana! :)
    jotaintekemista @ gmail.com

    VastaaPoista
  15. Kiinnostava kirja, ilahduttaa kun lähiaikoina on tullut paljon kotimaisia laadukkaita kirjoja lukemiseen ja selailuun. Niin kauniita kuvia ja tarinoita, varsinkin ko. arvonnan kirjassa, sydäntä lähellä😍. Kirja- ja vanhojen talojen -fanina pakko saada!

    VastaaPoista
  16. Onpa mukavan oloinen kirja. Vanhoista taloista ja niiden asukeista kertovia kirjoja ei ole koskaan liikaa! Osallistun arvontaan ;)

    VastaaPoista
  17. Ihanan näköinen kirja. Haaveilen vanhasta mummonmökistä kesämökiksi.

    VastaaPoista
  18. Mukana ollaan. Rintamamiestalo kaipaa uudistusta, tästä

    Saisi vinkkiä remonttiin.

    VastaaPoista
  19. Kirja näyttää kyllä niin hyvältä <3 Varmaan pakko mennä kirjakauppaan kurkkaamaan. Mutta kokeillaan onnea :) s- posti: maijja (a) wippies.com (Välit pois osoiteesta.)

    VastaaPoista
  20. Vanhassa puutalossa asutaan. Remöntti vinkit ovat tarpeellisia. Mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  21. Raksahommia mekin tehdään, kirja vaikuttaa kiintoisalta :)
    sipsi@iki.fi

    VastaaPoista
  22. Mukana arvonnassa :) me asumme vanhassa 1800-luvun talossa, joten tarpeellinen kirja olisi <3

    VastaaPoista
  23. Kyllähän tuollaisesta varmasti iloa olisi tämän 75-vuotiaan puutalon kanssa eläessä! :)

    VastaaPoista
  24. Mukana :) annu.pekala@gmail.com

    VastaaPoista
  25. Kirja on kuin hyppy unelmaan...huokaus <3
    Mukana arvonnassa.
    Terkuin, Minna (minjoh@jippii.fi)

    VastaaPoista
  26. Mukana arvonnassa pikku_jn(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  27. Kiinnostaa kyllä! :) elinakauppila@gmail.com

    VastaaPoista
  28. Mukavan näköinen kirja! Mukana arvonnassa :)

    VastaaPoista
  29. arvonnassa mukana!! pihlajapolku8@gmail.com

    VastaaPoista
  30. Sitä vanhan puutalon tunnelmaa ei saa uuteen taloon.

    Mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  31. Arvonnassa mukana! Kaksi puutaloa löytyy omasta takaa, joten ideat eivät koskaan ole pahitteeksi. Voisin nimittäin kuvitella, että tästä kirjasta monenlaista mielenkiintoista ideaa löytyy toteutettavaksi! Tai vain ihasteltavaksi ��

    VastaaPoista
  32. Vanhan puutalon asukkaana kirja olisi varmasti mieluinen! Mukana siis arvonnassa! :)

    VastaaPoista
  33. Vanhan puutalon asukkaana kirja olisi varmasti mieluinen! Mukana siis arvonnassa! :)

    VastaaPoista
  34. Mukana arvonnassa! :)

    jolannian@gmail.com

    VastaaPoista
  35. Oi ihana kirja! Arvonnassa mukana!
    kristiina.rauhala@me.com

    VastaaPoista
  36. Arvontaan osallistumassa Sa Su/ aikaan sinikellojen
    sasuyli@gmail.com

    VastaaPoista
  37. Aivan tooosi mielenkiintoinen kirja!
    Mukana ollaan.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  38. Aivan tooosi mielenkiintoinen kirja!
    Mukana ollaan.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  39. kiinnostava kirja. mukana arvonnassa! lipsetti(at)hotmail. com

    VastaaPoista
  40. Olisipa kivan oloinen kirja. Mukana siis! katjatam@gmail.com

    VastaaPoista
  41. mukana ehdottomasti, ihana olisi fiilistellä

    VastaaPoista
  42. Minulla on kesäpaikkana vanha puutalo, joka kaipaisi remonttia. Kirjalla olisi niiin käyttöä. Mukana siis tiinamarjatta@luukku.com

    VastaaPoista
  43. Mukana ihanan kirjan arvonnassa! pamakipe(at)gmail.com

    VastaaPoista
  44. Mukana arvonnassa!
    helmikilpelainen(at)gmail.com

    VastaaPoista
  45. kyllä kiinnostais selailla...luulisin olevani kans kohderyhmäläinen!!?

    VastaaPoista
  46. Hei!Arvonnassa mukana:)T,TarjaP

    VastaaPoista
  47. Mukaan kivaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  48. Oi, kuinka kiva arvonta! Tähänhän on ihan pakko osallistua :)

    VastaaPoista
  49. Onpas ihanan oloinen uusi kirja! Itsekin kuulun kohderyhmään, joten olisi onni saada tuo kirja. johpura(at)gmail.com

    VastaaPoista
  50. Innokkaasti arvonnassa mukana,
    paivi.englund@gmail.com

    VastaaPoista
  51. Ilman muuta mukana ... ;o)
    pitsinen@luukku.com

    VastaaPoista
  52. Olisipa oivallinen kirja puutalosta haaveilevalle pariskunnalle <3

    kati.riihela (a) suomi24.fi

    VastaaPoista
  53. Mukaan arvontaan. lamerinquecit@gmail.com

    VastaaPoista
  54. Mukana ollaan :)
    moonangel_(att)hotmail.com

    VastaaPoista
  55. Ihana kirja! Tästä poikani perheineen iloitsisi remontoidessaan vanhaa rintamamiestaloa!
    Mukavaa kevättä.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  56. Mielenkiintoinen kirja. Itsekin asun puutalossa ! minna01@luukku.com

    VastaaPoista
  57. Ilman muuta mukaan arvontaan, asunhan itsekin vanhassa puutalossa. :)
    minnala & gmail.com

    VastaaPoista
  58. Mukana ollaan ja käyhän minunkin blogissa osallistumassa arvontaan;D

    VastaaPoista
  59. Kiva arvonta, mukana ollaan:)
    jovigirl85@luukku.com

    VastaaPoista
  60. Mukava arvonta, täällä myös yksi kohderyhmäläinen!
    eveliina.vahalassila(ät)gmail.com

    VastaaPoista
  61. Luettavaa kannesta kanteen!=)
    haaveuniajalikapyykkia@gmail.com

    VastaaPoista
  62. Ihanan näköinen kirja, kolahti jo ihan kuvien perusteella! <3 Vanhan puutalon ja hirsimökin remontoija ilmoittautuu siis mukaan arvontaan! :)
    marika.pircklen@gmail.com

    VastaaPoista
  63. Oispa ihana lukea! Joten täällä yksi vannoutunut puutalo-asuja mukana arvonnassa. :) maatulle@gmail.com

    VastaaPoista
  64. Varmasti ihana kirja! Ja mielellään tutustuisin kun asutaan 1924 rakennetussa puutalossa.
    pikkutalonsanna@gmail.com, pikkutalo.blogspot.fi

    VastaaPoista
  65. Voi mikä ihana kirja, mielellään lukisin! :)
    mmyheartishere@gmail.com

    VastaaPoista
  66. Oi, varmasti mielenkiintoinen kirja! katjasaario@hotmail.com

    VastaaPoista
  67. Kohderyhmäläinen täälläkin :) sanna.kultala(at)ensimetri.fi

    VastaaPoista
  68. Oi luoja mikä kirja, kohderyhmää ollaan täälläkin! laura.hulkkonenÄTgmail.com

    VastaaPoista
  69. Ihanan nakoinen kirja! Mieluusti mukana arvonnassa! lauraleijona@hotmail.com
    -laura

    VastaaPoista
  70. Kylläpä on suosittu arvonta!! Mutta liityn siitä huolimatta mukaan joukkoon; toivottavasti arpaonni suosii ;D

    VastaaPoista
  71. Vaikuttaa ihanalta kirjalta, osallistun arvontaan minäkin.

    VastaaPoista
  72. Eipä ole aikaisemmin osunut kohdalle arvontaa, johon olisin halunnut osallistua, mutta nyt täytyy. mail.suvi((at))mac.com - Suvi

    VastaaPoista
  73. Arvontaan mukaan!Lukenut niin hyviä arvosteluja,että haen kirja kaupasta oman ellei arpaonni suosi;)

    VastaaPoista
  74. Mukana arvonnassa ehdottomasti! :)
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  75. Ihana kirja! Mukaan arvontaan.
    rauhala.j@gmail.com

    VastaaPoista
  76. Tämä kirja kyllä houkuttaa, kuulutaan sopivasti kohderyhmäänkin :) Mukana arvonnassa kärppänä!

    VastaaPoista
  77. Kuulin kirjasta toista kautta ja nimeä googlaamalla päädyin tänne. Olemme juuri miettimässä tarjousta yhdestä 150 vuotta vanhasta puutalo-osakkeesta, joka on täysrempan tarpeessa. Tämä osuisi niin nappiin.
    annukka.ahola((at))gmail.com

    VastaaPoista
  78. Mukana arvonnassa :)

    Katariina

    Katariinarj@gmail.com

    VastaaPoista
  79. Arvonnassa mukana :)

    sirjapasma@hotmail.com

    VastaaPoista
  80. Ihana kirja! Meillä on puutalohaaveita ollut jo pidempään, tuon kirjan kanssa olisi ihana haaveilla lisää...
    rosmariiniruusu@gmail.com

    VastaaPoista
  81. Täällä yksi puutalosta haaveileva lukijasi. Kohta alkaa olla haaveet toteuttamista vaille valmiina, perheenlisäyksen vuoksi rivarikaksiosta suurempaan on suunta. :) Mukana siis ollaan.

    laura@minilaura.com

    VastaaPoista
  82. Olen jo yrittänyt metsästää tuota kirjaa!!! Puutalossa asuminen on ihan parasta!

    VastaaPoista