25. tammikuuta 2016

Uskomuksia

4K7A6705
On asioita, joihin uskon ja asioita, joihin en usko. Okei ja sitten on varmaan vielä jotain muitakin asioita. Aloitetaan siitä, etten usko säilytystilojen lisäämiseen silloin, kun ongelmana on tarpeettoman tavaran paljous. Mihin sitten taas uskon, niin jos tavara onkin oikeasti tarpeellista ja säilytystilaa on lisättävä, niin uskon vanhan huonekalun olevan aina (itselleni) paras ratkaisu.

Olen tässä pikku hiljaa kasvattanut työpöytäni viereen kertyvää valokuvausvälineistökasan kokoa ja viime viikolla, kun askartelin itselleni lightboxin, niin harmittelin sen hauraan olemuksen kohtaloa jo valmiiksi. Ajattelin, ettei se ehkä kovin pitkään pysyisi ehjänä kasan päällimmäisenä ja jos ei lapset kävisi sitä vahingossa keppihevosen kanssa moukaroimassa, niin varmasti itse lävistäisin sen vahingossa salamajalustalla.

Lauantaina sitten sainkin ajatuksen, että olisi ehkä ihan aiheellista ja perusteltua hankkia valokuvausvälineille ihan oma kaappi. Surffasin Tori.fin tarjonnan ja kuinka ollakaan täydellinen kaappi oli ollut myynnissä jo kesästä saakka ja vieläpä aika lähellä. Sunnuntaina haettiinkin leidi (kaappi siis) jo kotiin ja on se vaan niin kaunis. Ja painava! Olin ajatellut, ettei niin painavaa kaappia olekaan, etteikö me miehen kanssa saataisi sitä kahdestaan sisään...ja siis saatiin kyllä mutta enää en ajattele samalla tavalla, sen verran ovat hauikset turvoksissa :D
4K7A6709
Kaapista hilseilee hiukan maalia mutta hilseilköön nyt hetken ihan rauhassa, lian alta paljastui kaunis kerman sävy <3

Ja muuten toinen asia mihin en usko, on kymmenen eri E-ainetta runebergin-tortussa mutta ajattelin silti tuosta lautaselta yhden vetäistä kahvin kanssa. Sen jälkeen pyöräytänkin nopeasti sämpylätaikinan (ilman E-aineita), sämpylöihin uskon aina. Ja sitten haen isomman tytön kavereineen eskarista. Sellaista askaretta täällä omenatarhassa :)

Mukavaa ja touhukasta viikkoa teillekin!

18 kommenttia:

  1. Ompa herkän kaunis kaappi. Todellinen löytö.
    Kaappia ei ihan pienellä autolla haetakkaan.
    Meillä usein se ongelmana ettei mahdu autoon kaapit tai vähän isommatkin tavarat.
    Ihanaa viikkoa -Hellen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän hyvin tuon ongelman Hellen! Tämä mahtui juuri ja juuri selälleen peräkärryyn, muutama sentti jäi tilaa molemmin puolin :)

      Kiitos Hellen, ihanaa viikkoa sinullekin!

      Poista
  2. Voi kuinka i h a n a kaappi ❤️ Tuollaisen vuoksi voisin minäkin pitää hauikset töihin :D mukavaa päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, on kyllä hauikset hellänä ja huomenna todennäköisesti vielä pahemmin :D Mutta oli todella sen arvoista, kyllä vanha vaan on kaunista!

      Poista
  3. Todella kaunis kaappi! Ihanaa päivää. :)

    VastaaPoista
  4. Upea löytö! Onnittelut! Tuija

    VastaaPoista
  5. Olen aivan samaa mieltä; vanha kunnon kaappi se olla pitää vanhassa talossa! Ja olipa huipputuuri teillä! Pitkästä aikaa kommentoin, vaikka kaikki jutut luenkin, mitä raapustat. Mukavaa viikon alkua sinulle ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, kyllä vanha kaappi on aina vanha kaappi <3

      Kiva, että käyt edelleen lukemassa <3 Mukavaa viikkoa myös sinulle!

      Poista
  6. Vau! Upea kaappi! <3 Tuollaista minäkin olen etsinyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin! Aivan uskomatonta, että löysin tämän ja vielä uskomattomampaa, että se oli ollut kesästä asti vapaana!! Odotti varmaan oikeaa noutajaa <3

      Poista
  7. ja minä uskon että aina löytyy kaapille paikka...rakastan kaikkia vanhoja kaappeja...tuo siun uus on kyllä tosiLeidi isolla ällällä! mun uusin kaappi hamstraus on vielä tuolla raksalla....mietin et jätänkö 50-luvun koivupinnalle vai suhraisko harmaaks...aattelin sijoittaa sen uuteen työHuoneeseen...joka alkaa olla aika hyvällä mallilla! ihanata talviviikonjatkoo siulle!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tuo on kyllä totta Milla!! Hyvä kaappi on aina hyvä kaappi!

      Näkemättä sun kaappia, sanon silti, että pidä koivupinnalla :)

      Kiitos samoin ihanaa viikon jatkoa sullekin :)

      Poista
  8. Pitkästä aikaa oikein tietokoneen ääressä ja kommentoimassa, vaikka vilkuilemassa käyn ja seuraan kuviasi kaikkialla koko ajan. Mielelläni, lisätään nyt tähän ;)

    Hieno kaappi todellakin! Olen etsinyt sopivaa maalle vaatekaapiksi, mutta ei vielä ole tullut vastaan. Uskon itse siihen, että se tulee kun on Sen Aika. Olkoot laatikoissa toistaiseksi, ovat tähänkin asti siellä pärjänneet. Ja erityisbonuspisteitä sulle, kun valokuvauskamaa alkaa olla tuohon tarpeeksi! Olen ilolla seurannut urasi kehitystä, Anna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla sinusta Piia Anneli!!! Ja todellakin samaa mieltä, se tulee sitten kun on sen aika :)

      Onneksi kaappi ei ole ääriään myöten täynnä vielä. Ja valokuvauskaman lisäksi sieltä löytyy myös yritykseen liittyvät paperit, jotka olivat ennen pikkuisessa lipastossa. Niitäkin on nyt mukavampi käsitellä, kun ovat hyvässä järjestyksessä :)

      Ihanaa kevättalvea sinulle!

      Poista