24. helmikuuta 2012

Ensin huvi, sitten opiskelu

Joku aika sitten tuskailin makuuhuoneen sisustuksen kanssa. Luulin kaipaavani sinne raikkautta, joka mulle tarkoittaa paljon valkoista. Aivot raksutti tyhjää, kunnes vihdoin tajusin kaipaavanikin väriä! Makuuhuoneen lattia, seinät ja katot ovat valkoiset, joten valkoisen lisääminen ei oikein houkutellut. Väriä siis...tosin aika hillittyä...mutta kuitenkin :) 


Tuunasin sänkyyn helmalakanan, jota ei aikaisemmin ole ollut. Se on tehty edellisen kodin olohuoneen pellavaverhoja hyödyntäen. Ja päiväpeitoksi pääsi vierashuoneen rautasängyn peitto, jonka värjäsin hempeän siniseksi. Alunperin peitto oli valkoinen (taisi vilahtaa alkuviikon postauksessa) ja olen ostanut sen kirppikseltä 5 eurolla!

Sängyn päädyksi laitoin kaksi jättikokoista lattiatyynyä. Tyynyt toimivat aika hyvin, ei enää valu pään alla oleva tyyny seinän ja sängyn väliin.
Kuoseja on nyt aika monta erilaista, mutta mielestäni värimaailma on kuitenkin ihan sopusoinnussa :) Ja voisi kai niitä kuoseja ja värejä rohkeamminkin käyttää, mutta aloitetaan nyt tällä ;)

Sille kohdalle, josta purettiin vaatehuone vuoden vaihteessa, ei olla vielä tehty mitään...olen vain rajannut sen tuosta vasemmalta kuvasta pois :)
Nyt seuraava kuppi kahvia nassuun ja opintojen pariin. Kivaa perjantaita kaikille!

12 kommenttia:

  1. Kuvissa on mun mielestä sellainen seesteinen, mutta pilke silmäkulmassa tunnelma. Ihana! Mukavaa viikonloppua:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kanelia ja kardemummaa:) Seesteisyys on makuuhuoneessa ihan tervetullutta, ehkä onkin viisasta laittaa värit räiskymään jossain muussa huoneessa :) Mukavaa viikonloppua teillekin :)

      Poista
  2. Ihana makkari! Millaisella putkella kuvasit nämä? On niin hyvännäköisiä kuvia. Olisi tosi kiva onnistua sisustuskuvissa, mutten ole jotenkin saanut siihen vielä kipinää, vaikka nyt olisi laajakulmakin. Jonkun tarttis kai stailata koti ensin... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiu! Kuvaan kaiken Canonin EOS 550D rungolla ja 18-55mm objektiivilla. Lisäksi mulla on Canonin loittorengas, joita käytän joissain lähikuvissa. Käytin nyt kuvaamiseen jalustaa, jotta sain käytettä pidempää valotusaikaa, kun tuo luonnonvalo ei ollut ihan riittävä. Mä taas haluaisin oppia niitä kasvokuvia, joita sinä otat ihan mahdottomalla taidolla! Pitäisi ihan perusteellisesti perehtyä siihen :)

      Poista
  3. Mun mielestä värit toimii hyvin keskenään :)
    Kauniita kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jasmiina, niin munkin mielestä toimii. Hakusessa on uusi mahdollisesti käytetty sänky mutta, kun oikeaa ei ole kohdalle osunut, niin tällaisella ratkaisulla sain vähän lisäilmettä makkariin :) Tuunaus ja väliaikaisratkaisut kunniaan ;)

      Poista
  4. Hyvältä näyttää! Ihanan raikasta ja väljää. Sitä väljyyttää kaipaan meille, on vähän liikaa mööpeleitä näille neliöille...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heidi! Mäkin tykkään kovasti siitä, että makkarissa on tilaa...missään aikaisemmassa kodissa sitä ei ole ollut. Toisaalta vähän nelöiden haaskausta, kun vintillä käydään oikeasti vain nukkumassa...mutta ehkä viihtyisyyden lisäännyttyä siellä ollaan enemmänkin...saa nähdä :)

      Poista
  5. Mie ihastuin noihin verhoihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos KoivukujanRiikka :) Meillä on jokaisessa huoneessa mun äidin tekemät laskosverhot. Nuo makkarin verhot taisivat olla vanhassa kodissa pitkinä verhoina makkarin ikkunoissa. Niitä oli kaksi ja toisesta tuli tähän makkariin ja toisesta vierashuoneeseen laskosverhot :)

      Poista
  6. Mahtavaa, ettet ole arastellut yhdistellä kuoseja. Suomalaiset ovat vähän turhankin hillittyjä sisustajia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jarna: Kuosit ovat vielä aika hillittyjä mutta jostain on aloitettava:) Muissa blogeissa ja sisustuslehdissä tykkään kovasti yllättävistä väri- ja kuosiyhdistelmistä, niissä on jotain mielenkiintoista.

      Poista