22. maaliskuuta 2013

Kasvihuoneunelmia

Yhdessä mun lempiblogeista Kanelia ja kardemummaa oli postaus kasvihuoneen rakentamisesta ja se tietysti laittoi hiukan tämän emännän päätä sekaisin. Kasvihuone nimittäin olisi aivan ihana! Eikä mikä tahansa kasvihuone, vaan sellainen ihan iso kasvihuone, johon mahtuisi myös kahvittelemaan ainakin omassa ja kasvien seurassa.

Kasvihuoneajatuksia on ollut liikkeellä jo muutaman kesän ja isännän kanssa ollaan päädytty siihen tulokseen, että ainut järkevä paikka sellaiselle olisi verstaan alapäädyssä. Olisiko aika ihanaa, jos pihasta saisi muutakin satoa, kuin sitä omenaa!?

Meidän piha on loivasti viettävä rinne niin, kuin viime kesänä otetusta kuvasta näkyy. Kuva on otettu toukokuussa, jolloin verstaan terassia ei oltu vielä kunnostettu ja samalla laajennettu. Nyt terassi yltää reippaasti vasemmalla olevan ikkunan ohi. Ja verstaan vasemmassa päädyssä olisi tuo mahdollinen sopiva paikka kasvihuoneelle.

Verstaan pääty on aamulla varjossa mutta kesällä ennen puolta päivää aurinko siirtyy paistamaan viistosti päätyyn ja paistaakin auringonlaskuun asti. Tuulisella tontilla tuo päätyseinusta on aika suojaisa ja lisäksi verstaan katolta ei talvella tipahda painavia lumimassoja.

Verstaan vintillä olisi vanhoja ikkunoita, niitä samanlaisia kuin meidän talossa on, sellainen määrä, että kasvihuoneen seiniin käytettynä seinämallisesta kasvihuoneesta saisi 7-8 neliön kokoisen.

Tiedän, että kahdella tyypillä ruudun toisella puolella nyt verenpaine nousee ja hiki puskee pintaan. Isäntä ja pappa, ottakaa vaan vielä rauhallisesti, mä vähän vaan suunnittelen :D Ihan ongelmatonta tuollaisen rakentaminen kyseiseen paikkaan ei varmasti ole, se vaatisi ainakin loivasti viettävän maan korottamista/tasoittamista ja tosiasia on myös se, että jonkun (lue isännän) pitäisi jo talossa olevien kunnostettavien ikkunoiden lisäksi kunnostaa kymmenisen ikkunaa myös kasvihuoneesta.

Osaatteko kuvitella tuohon päätyyn vanhoista ikkunoista tehdyn kasvihuoneen? Mitähän mun puutarha- ja kasvihuoneasiantuntijalukijat ovat mieltä paikasta?


32 kommenttia:

  1. Aah...täällä Berliinin räntäsateessa on oikeen mukava katsella kesäkuvia ja haaveilla kasvihuoneista - ja juu, todellakin osaan kuvitella sen juuri tuohon päätyyn! Jos tarttee talkoolaista, niin antaa kuulua ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että osaat kuvitella sen tuohon <3 Talkoolaista ei ehkä tähän vielä tarvita...luulen, ettei isäntä taivu tähän tänä kesänä vaikka miten kääntäisin :D Mutta tiedätkö, kyllä tällaisessa paikassa on aina yhdelle talkoolaiselle tarvetta, varsinkin omenasadon aikaan ;) Ethän ole allerginen? :D

      Tsemppiä räntäsateeseen!

      Poista
    2. En ole allerginen! Rakastan omppuja - talkoomisiin siis kypsempinä aikoina ;D

      Poista
  2. Seinusta on hyvä paikka kasvihuoneelle, auringon lämpösäteily lämmittää seinää ja lämpöä säteilee sitten yölläkin, tämä pidentää kasvihuoneen kasvukautta pikkuisen. Mulla on sama suunnitelma navetan länsipäätyyn, jonne ei myöskään paista aamulla, luulen että se on hyvä. Kasvihuoneissa lämpötila nousee herkästi kesällä liian korkeaksi, kattoikkuna on tärkeä tuuletukseen ja varjostuskangas tms. verho.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila! Toivoinkin sun luotettavaa asiantuntijakommenttia, kiitos! Ikkunoita riittäisi juuri seiniin joten katon olisi pakko olla jotain muuta materiaalia (enkä oikein tiedä mitä se olisi). Mahtaisikohan tuuletukseen riittää avattavat ikkunat seinissä ja lisäksi vinokaton alle tulevan kolmionmallisen ikkunan avattavuus?

      Poista
    2. Kattoon ei kandee laittaa missään nimessä vanhoja ikkunoita, kun puitteisiin jää aina vesi seisomaan ja ne mätänee niin nopeasti. Joku tylsä valokate on paras ja kestävin, vaikka puiden ristikon päälle niin se ei näytä niin järkyltä.
      Tuuletus katon kautta on nimenomaan kaikkein paras ratkaisu, seinän yläosassakaan ei ilma kierrä niin hyvin - ja tämä taas on tärkeää että kasvit ei homehdu. Mutta tää on teoriatietoa, ei käytännön kautta opittua kun mullakaan ei vielä ole sitä kasvaria.

      Poista
    3. Kiitos Saila näistäkin tiedoista :) Ajattelinkin, ettei ikkunoita kannata kattoon laittaa juuri tuon mätänemisen vuoksi. Ikkunat ovat muuten värin perusteella naapurin talosta, johon on teetetty uudenaikaiset ikkunat. Ja nuo vanhat meidän verstaan vintillä ovat aivan huippukunnossa! Joten ei niitä olekaan kiva pilata väärällä sijoittamisella. Nyt ovat siis siinä kunnossa, että kitit pitäisi uusia (ja osassa nekin moitteettomassa kunnossa) ja osa laseista on hajonnut mutta puuosat ovat aivan moitteettomat.

      Täytyy laittaa tuo tuuletusasia hautumaan. Tuskin muutenkaan rakennelmasta mitenkään tiivistä tulee seinää vasten...mutta pitänee hiukan perehtyä asiaan lisää :)

      Poista
  3. Vitsit että kuulostaa ihanalta. Sellainen vanhoista ikkunoista tehty olisi niin täydellinen kasvihuone! Ottaisin itsekin mielellään sellaisen. Mullakin on ehkä ensi kesänä jonkinlainen kasvihuoneviritys tossa pihassa, mutta arvaas mistä se tehdään. Muovipleksistä, jota on iso kasa pihalla odottamassa.. siitä on maalaisromantiikka kaukana. =) No mä oon kyllä tyytyväinen jos saan edes jonkun virityksen. Kuvastaa sitten niin sopivasti tätä meidän talon henkeä (eli että kaikki tehdään mistä sattuu jämistä ja mahdollisimman halvalla). =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen, että meilläkin (sitten, jos oikeasti joskus tätä aletaan tekemään) katto tulisi ehkä jostain pleksistä, koska ikkunoita ei ole niin paljon enkä tiedä miten esim. ikkunakitti kestää, jos ikkuna ei olekaan pystyssä vaan hiukan kaltevassa asennossa. Pleksistä on tosiaan maalaisromatiikka kaukana mutta jos sitä on, niin totta kai siitä sitten tehdään. Mun isä on rakentanut monta huvimajaa ikkunoista, jotka on vaihdettu 80-luvulla rakennettuihin taloihin. Sellaisia siis ainakin saa ihan poiskantohintaan :) Mutta juu, samaa mieltä...viritys tai ei, kunhan kasvihuoneen saa :D

      Mä voisin kuvitella myös valmiin kasvihuoneen ostamista...katsoin, että puurunkoinen vajaa 8neliötä maksaisi noin kaksi tonnia. Olen aika varma, että isäntä olisi valmis maksamaan pari tonnia siitä, ettei kunnostettavien ikkunoiden määrä kasvaisi :D Mutta tosiasia on se, ettei tuo meidän verstaan seinä mikään suora ole, joten valmistuote tuskin istuisi paikkaansa kovinkaan hyvin.

      Poista
  4. Voin kyllä kuvitella miten ihana siellä olisi kahvitella, eikä pieni kesäsadekaan haittais!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, ei olisi sateestakaan haittaa <3 Elokuun hämärtyvissä illoissa voisi omenanpoiminnan lomassa laittaa lyhdyt palamaan ja vaikka maistella omenapiirakkaa siinä sivussa <3

      Poista
  5. Ihana blogi sinulla! Juuri löysin ja tulen varmasti toistekin!

    Vanhoista ikkunoista tehdyt kasvihuoneet ovat ihania. Sellaisesta haaveilen itsekin, kunhan olisi ensin vain paikka sille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna ja tervetuloa! Sopiva paikka vaan ja sitten suunnittelemaan :)

      Poista
  6. Teidän pihassa ihan kuvittelin jo olevan vastaavanlaisen kasvihuoneen, niin selkeästi sinne sellainen kuuluu! Peukkuja siis sen toteuttamiselle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Piia Anneli :) Hauskaa, että olit sellaisen jo kuvitellut meidän pihaan! Korjattavien asioiden listaan kirjataan nyt "puuttuva kasvihuone" ;)

      Poista
  7. Olisi aivan ihana paikka! Ja vanhoista ikkunoista, huoh!<3 Meillä ei olisi ikinä saatu kasvaria, jos olisi pitänyt rakentaa ikkunoista:D Ei, vaikka kuinka haaveilin.

    Ja tosiaan, suojaisa seinusta olisi aivan ideaali. Hyvä onkin, ettei ole koko päivää suorassa paahteessa. Meillä paistaa aamu- ja päiväaurinko, mutta iltapäivällä läheinen kirsikkapuu varjostaa sopivasti. Silti, jos vaan mahdollista, suosittelen automaattiavaajia tuuletusluukkuihin. En tiedä miten asentaminen onnistuu ei-valmiiseen-perusmalliin. Mutta helpottaa kovasti eikä tarvitse murehtia niin paljon, jos on vaikka vaan päivänkin poissa. Ovea en enää uskalla jättää auki, kun pari kertaa kasvarin sisällä on sinkoillut vauhko lintu.

    Teillä on kyllä niin unelmamiljöö siellä!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin, ja lämmin kiitos kauniista sanoistasi! Ihan tässä posket punehtui.

      Poista
    2. Tässä taas päivän asiaa pohtineena tosiaan mietin, ettei varmasti saataisi valmista runkoa istumaan tuohon hiukan vinoon seinään. Joten varmasti ainut (mun mielestä) järkevä vaihtoehto on laittaa isäntä ja pappa nikkarointihommiin ;) Luulen, että vanhat ikkunat seinissä pärjäisivätkin ihan hyvin, kun pärjäävät talon seinissäkin. Mutta kattoon niitä ei ehkä voi laittaa. Täytyy miettiä tuota automaattiavaaja-juttua tai sitten jotain säädettävää räppänää. Lintuja en mäkään halua kasvihuoneeseen ja lisäksi meidän pihalla hengailee kaksi pupua, jotka tekevät myös sadosta (jos sellaista tulee ;)) nopeasti pupunruokaa.

      Vielä, kun saisin tänne sellaisen kukkaloiston, kun sulla on... <3

      Poista
  8. Teidän piha on aivan älyttömän upea jo nyt mutta vanhoista ikkunoista tehdyllä kasvihuoneella siitä tulee ihan täydellinen! Suunniteltu paikka vaikuttaa mielestäni oikein hyvältä - tosin en minä varsinaisesti kasvihuoneista mitään tiedä :D Itsellä on viikon ajan sormet syyhynneet päästä puutarhatöihin ja nämä sun pihakuvat saivat mut entistä malttamattomammaksi. Tule jo, kevät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä odotan myös jo kovasti mullan tuntua käsissä <3 Sen olen vannonut, etten yhtään uutta perennapenkkiä perusta tänä kesänä, vaan vaalin muutamana viime kesänä kunnostettuja ja perustettuja. Vauvakin on kuitenkin maisemissa, niin voi olla ettei jaksamista riitä mihinkään muuhun uuteen, kuin vauvaan :) Katsotaan mitä tuleman pitää :) Ei tässä mene kuin muutama hassu viikko, niin luulen, että maa jo pilkistää hangen alta <3

      Poista
  9. Osataan - todellakin!! =)
    Näyttää niin ihanalta ja mikäs tuon ihanuuden kruunaisi kuin vanhoista ikkunoista tehty kasvari...
    T: toinen kasvihuonekuumeessa piehtaroiva emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä, että osaatte :) Sitten se varmasti sopii tuohon. Meidän verstas on kyllä aika sympaattinen ja tuo pääty kyllä oikein huutaa tyhjyyttään sen kasvihuoneen perään <3

      Oliko teillä muuten edellisessä kodissa kasvihuone?! Kyllä sun myös sellainen pitäisi ehdottomasti saada ;)

      Poista
    2. Muistat oikein! Meillä oli edellisen talon pihassa vanhoista ikkunoista kyhätty kasvihuone. Semmoinen (vähän isompana) olisi toiveissa tännekin. Isäntä näyttää vihreää valoa ja on sitä mieltä hänkin, että mun pitäisi semmoinen saada, mutta pelkäänpä vähän, että hänellä on näitä projekteja tälle kesälle vähän liikaa ;) Mutta eihän sitä tiedä... aina saapi toivoa ;)

      Poista
    3. Niin, kaikki sitten aikanaan. Meilläkin olisi tässä tulevina kesinä paljon projekteja...uuden suihkuhuoneen rakentamista ja keittiöremonttia puuhellan palauttamiseksi...peltikatto pitäisi kunnostaa ja jossain vaiheessa myös ulkoverhoilua maalata. Ja sitten tietysti tuota ihan perus ylläpitokunnostusta, kuten ikkunoiden kittausta ja maalausta...tota perussettiä, kyllä sä tiedät. Ja sitten on vielä se VAUVA...jos hänellä on samaa sarjaa olevat refluksi ja allergiat kuin neidillä, niin saattaa olla ettei jakseta muutamaan vuoteen yhtään mitään...kaikki siis aikanaan, onneksi mitään oikeasti akuuttia ei ole listalla :)

      Poista
  10. Hei Anna!

    Blogisi on aivan ihana! Pidän tuosta herkän kauniista tunnelmasta, mikä teillä kotona vallitsee ja minkä olet saanut hienosti vangittua kuviisi! Olen täällä käynyt muutaman kuukauden ajan aina sillin tällöin ihailemassa tunnelmianne:)
    Nyt perustin blogin, tule jos kiinnosta kurkkaamaan:)
    Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marikki kauniista sanoistasi! Tulen kurkkaamaan :)

      Kivaa viikonloppua sulle myös!

      Poista
  11. Oi miten ihana pihapiiri teillä! ...ja miten ihanat suunnitelmat!!
    Myös mä haaveilen kasvihuoneesta...kukapa niin ei tekisi...mutta en niinkään ehkä suuren sadon toiveessa, vaan ennemmin kaffittelua ajatellen...toki jokunen tomaatti ja viinirypälekin siellä saisi kypsyä. Meillä sitä voisi varmaan kutsua ennemminkin kahvihuoneeksi! ;) ...mutta suunnittelepa sellainen reilun tuhannen neliön kaupunkitontille!! :( Tai kallioiselle mökkitontille saaristoon!

    -A-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu :)

      Kyllä mun kahvihammasta myös kolottaa tuo kasvihuoneen ajattelu ;) Se kahvittelu on vähintään yhtä tärkeää kuin mahdollinen sato!

      Hei kallioisella mökkitontilla saaristossa ei ainakaan tarvitsisi miettiä maan routimista :)

      Poista
  12. Meillä on vanhoista laseista rakennettu kasvihuone, kuvia rakentamisesta löydät tuon linkin takaa.

    http://vihreavene.blogspot.fi/p/kasvihuone.html

    Paikkaan en osaa sanoa mitään, meillä oli tasamaata käytettävissä. Tosin se kasvihuone olisi rakennettu vaikka ei olisi ollutkaan tasamaata. Pakko saada -juttuja se. Ja tilaa on reilut 7m2. Käy kyllä nopeasti ahtaaksi ja tulevien ikkunavaihtojen ruutuja olenkin jo vähän "sillä silmällä" katsellut ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna linkistä! Vau, teillähän on aivan huikeat näkymät tuolta! Ja sain yhden ajatuksenkin, meilläkin voisi olla toinen päätyseinä umpinainen, koska aurinko ei paista siltä suunnalta lainkaan ja lisäksi ollaan ihan tontin rajalla, jossa kulkee pieni metsäpolku. Siihen suuntaan olisikin kiva saada näkösuojaa ja laseja riittäisi vielä hiukan suurempaankin rakennelmaan :) Kiitti :)

      Poista
  13. Se taitaa olla täydellinen paikka kasvihuoneelle, voin jo melkein nähdä sen tuossa päädyssä;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ;) Mä haluaisin nähdä sen jo tuossa päädyssä ;)

      Poista