26. huhtikuuta 2014

Kiitos ja anteeksi

Vitsit, että käytin muutama postaus sitten otsikot "mun elämäni paras päivä" ja "mieletön, mieletön, mieletön päivä", sillä otsikoille olisi taas ollut käyttöä :) Meillä pidettiin vuoden ensimmäiset puutarhajuhlat tänään, kun lähimmät sukulaiset tulivat juhlimaan meidän 1-vuotiasta ja 5-vuotiasta. Laitettiin tyttöjen kanssa jo aikaisemmin viikolla pihaa kuntoon, kesäkalusteet ja riippumatot paikoilleen. Ja pikkusiskon ollessa päikkäreillä makoiltiin isosiskon kanssa pitkin viikkoa riippumatossa ja suunniteltiin, mihin kahvit katettaisiin.

Juhlat pidettiin tosiaan pihalla, ensin grillattiin makkaraa muutamien lisukkeiden kera ja myöhemmin hörpittiin kahvia suklaakakun ja vaniljajäden kanssa omenapuiden katveessa. Keskelle pihaa laitettiin täkit, joiden päällä oli kiva pienempien touhuta ja isompien ottaa välillä huilia :)

Olin pihajuhlista niin fiiliksissä, että kannoin jopa tiskivadit nurmikolle, ettei kenenkään tarvitse välillä häärätä keittiössä. Ja olisihan ne tiskit voinut hoitaa juhlien jälkeenkin mutta näppärästi tuo noinkin sujui, nimittäin vieraat tiskasivat ;D Muutenkin mun mielestä juhlan lomassa voi rennon oleskelun lisäksi touhutakin jotain. Tai ainakin seuraavissa juhlissa, mihin mun rakas täti Tiina saapuu, saatetaan vähän häärätä kukkapenkeissäkin <3

Onnistuneet juhlat, yhdet parhaimmat, joissa olen koskaan ollut :) Toivottavasti vieraatkin viihtyivät! Kiitos kaikille, kun pääsitte tulemaan. Ja anteeksi teille jotka ette olleet mukana, vaan nyt luette tätä, etten malttanut kaikelta nauttimiselta ja fiilistelyltä ottaa ainuttakaan kuvaa. Joudutte nyt tämän yhden pihakimpun ja mun kertoman perusteella kuvittelemaan kaiken muun.

I-H-A-N-A-A viikonlopun jatkoa <3

10 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Tästä alkaa pihakukkakimppujen kausi, ei tarvitse koko keväänä ja kesänä ostaa kukkia :)

      Poista
  2. Kuulostaa aivan ihanilta juhlilta! Mielikuvitus tosiaan hoiti ne puuttuvat juhlakuvat, ja tulikin aika kesäinen fiilis... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa Susanna, että pääsit fiilikseen mukaan :)

      Poista
  3. Mitkä juhlat, ja ihmetyksen aiheeni taas korostuu: huhtikuussa!! Söpöjä nämä kimputkin, mutta erityisesti tykkään riippumattoajasta ja ulkotiskeistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, huhtikuussa! Aika mieletöntä! Riippumattokuvia riittää varmasti pitkin kesää, lupaan sen ja ulkotiskitkin saatavat päästä blogiin remontin aikana ;)

      Poista
  4. Kiitos juhlista, en tosiaan muista koskaan aikaisemmin juhlineeni synttäreitä huhtikuisessa puutarhassa. Ilman haltijat olivat suosiolliset. Mukavaa viikonlopun jatkoa ja voimia remonttiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellenne! Tästä alkaa se kausi, kun me ei sisätiloja tarvita muuhun, kuin nukkumiseen. Pihalla voi olla koko päivän!

      Poista
  5. Onneksi mulla on ihan hyvä mielikuvitus niin voin kuvitella teidän ihanat pihajuhlat mielessäni. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että mielikuvitusta löytyy AnuElina :) Oli kyllä pahuksen hyvät pirskeet!

      Poista