29. marraskuuta 2014

Makuuhuoneen kasvojenkohotus

Instagramin seuraajat tietävätkin jo, että mulla on täällä makuuhuoneen pienimuotoinen facelift menossa :) Purin makuuhuoneessa olleen vaatehuoneen jo kolme vuotta sitten ja sen jälkeen näkymä on ollut aikalailla tämä. Vaatehuoneessa olleen muovimaton alta löytyi vanha puulattia sekä tulisijan paikka.

Maalasin lattian valkoiseksi. Jälleen värieroa tuohon muuhun valkeaan lattiaan mutta ei ehkä yhtä räikeästi kuitenkaan, kuin maalaamattoman ja vanhan maalin välillä. Katsotaan, miten sävyero tasoittuu ja vaatiiko muukin lattia maalausta. Kovin mielelläni en moiseen ryhdy, sillä lattiassa on joku aika huonolaatuiselta vaikuttava maali ja se pitäisi ensin poistaa. Vanha maali lohkeilee ikävästi, joten ehkä se on jotain muoviakin sisältää. Lohkeilutaipumus tuskin häviäisi päällemaalauksen myötä.

Myös vaatehuoneen seinä ja katto vaativat maalausta. Siihen valitsin puolikkaiden maalipurkkien joukosta jonkun vanhan vaalean sävyn, joka osoittautui ehkä liian tummaksi ainakin yhdellä kerroksella (kuva alla). Pitänee siis kuitenkin harkita uuden maalin ostamista mutta siinäkin on se sävyeroriski vanhaan maaliin eikä kaikkien seinien maalaus ollut mielessä.

Tässä näkymää yhden maalikerroksen jälkeen. Katsotaan mihin tilanne kehittyy :)

Noita vaatteita tangolta siirtäessä muuten mietin, että olisi aika karsia noita mun henkarivaatteita rankalla kädellä. Mustia vaatteita en käytä ikinä ja oli tuossa nyt varmaan 3-5 mustaa vaatetta. Lisäksi osa vaatteista on sellaisia, joita en ole tammikuun jälkeen käyttänyt, vaikka silloin kaikki vaatteet läpikäytyäni annoin niille vielä mahdollisuuden. Ja sitten vielä muutamia lempivaatteita, jotka ovat ikävä kyllä jääneet suuriksi. Muutama lempimekko. Niiden kohdalla joudun kyllä miettimään vaatteen pienennystä, sillä olisivat sopivan kokoisina varmasti jatkuvassa käytössä.

Tällaista tänään :) Olen tosi innoissani, että viimein saan aikaiseksi laittaa tämän kolme vuotta roikkuneen asian eteen päin...oikeastihan haaveissa olisi tapetoida makkari mutta se onkin sitten vähän suurempi juttu. Seinissä on ehkä 60-luvulla laitettu säkkikangasmainen pinta ja se pitäisi tietysti poistaa. Saattaisi olla, että homma menisi uusiksi pinkopahveja myöten. No katsotaan, tehdäänkö sellaista joskus vai ei :) Toinen haave makkarin suhteen olisi palauttaa tulisija paikoilleen. Olisiko aika ihanaa, jos makkarissa olisi kaunis vanha pönttöuuni!?

Ja se on ainakin ihanaa, että pian voin ottaa makkarista kuvia ihan joka suuntaan ilman, että tuo maalaamaton hirvitys pomppaa pahasti silmään :)

8 kommenttia:

  1. Ihana on kun makkarissa on tulisija. Meillä makuuhuoneessa pönttöuuni ja aika vähän sitä tulee lämmitettyä kun tylee niin kovin kuuma. Samanlainen löytyy meillä myös olohuoneesta. Keittiössä tulee aika paljon leivinuuni puuhellaa poltettua. Tosin tuohon leivin uunnin en ole vielä perehtynyt ja sen käyttöön. Meillä tuli vasta kesällä vuosi täyteen tässä kodissa. Mutta ihana on kyllä tulisijat:) olen monta kertaa miettinyt sitä teidän keittiön sähkö kaasu liettä. Viekö kaasupullo isontilan keittiössä. Meillä ei niin kovin iso tämä ktoi ole noin reilut 70 neliötä, joten pienikin lämmitysmäärä puilla lämmittää aika hyvin. Ihania kuvia jälleen ja aivan ihana postaus noista joululahjoista.
    Ihanaa lauantaita sinne terkuin Hellen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla teidän tulisijajutuista Hellen! Enpä tullut ajatelleeksi tuota kuumuutta, jos on tulisija makuuhuoneessa. Sitten pitäisi varmaan pitää patterit kokonaan pois päältä, kun on vilpoiseen tottunut. Välillä tuntuu, että olohuoneen kakluunin lämmitys lämmittää hormin kautta yläkertaakin aika hyvin.

      Meilläkin on puuhella ihan uusi juttu, se rakennettiin vasta kesällä. Mitään muuta emme ole siinä vielä valmistaneet, kuin perjantaipitsaa. Talven aikana pääsen toivottavasti herättelemään taas ruisleivän juurta pakkasesta ja kokeilemaan leivän paistoa :)

      Meillä on tosiaan sänköuuni/kaasuliesi ja kaasupullo on sijoitettu kuistin kaappiin, josta se on helppo vaihtaa uuteen talvellakin. Eli kaasupullo ei ole keittiössä lainkaan, vaan kaasu on vedetty putkia pitkin alapohjassa. Varapulloa säilytetään ulkorakennuksessa.

      Kiitos Hellen, ihanaa viikonlopun jatkoa sinullekin!

      Poista
  2. Kiva kuulla, että pala kerrallaan etenee puuhat muillakin. Ihanaista adventin aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, todella pala kerrallaan :D Sitä on kuitenkin niin monenlaista puuhaa, että monet jutut jäävät odottamaan, jos ne eivät vaikeuta arkea millään tavalla. Ja sitten, kun niihin tarttuu niin useimmiten huomaa, miten nopeita juttuja ne olisivat olleet :D

      Ihanaista advettia myös sinne!

      Poista
  3. Me muutimme loppukesästä vanhaan rintamamiestaloon, eikä yläkerrassa makuuhuoneissa ollut mitään lämmitysmuotoa. Hormissa oli kuitenkin paikka tulisijalle ja lattiasta löytyi vanhan tulisijan valettu paikka, joten hommattiin vanha PorinMatti siihen. Se lämpenee pienellä puumäärällä todella nopeasti illalla ja antaa lämpöä aamuun saakka, lisäksi se on pieni ja siro. Suosittelen!

    Meillä on keväällä edessä yläkerran vinttien avaaminen ja eristäminen, huaaaah. Nyt kun näin instagramissa näitä kuvia, niin aloin itsekin haaveilmaan tuollaisesta nurkasta mihin saisi vaatetangon ja peilin! Se on tosi tosi kivan näköinen ja maalattu lankkulattia vielä kruunaa kokonaisuuden <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos suosituksista! Kuulostaa aivan ihanalta tuo teidän tulisija yläkerrassa.

      Kevääksi kuulostaa siis olevan hommaa teillä. Me ei tehdä ensi vuonna varmasti mitään (ei kannata uskoa ;)) kun ollaan vieläkin ihan poikki kesän keittiö- ja suihkurempasta.

      Hyvää viikonloppua!

      Poista