22. maaliskuuta 2017

Kalustevalssia

RG7A9147
Sitä voisi ajatella, että tällaiseen isoon kouluun kannetaan vanhasta tavallisen kokoisesta (reilu 140 neliötä) kodista kalusteet ihan kevyesti sisään ja paikoilleen, eikö vaan? Mutta eipä olekaan ihan niin helppo homma, kuin voisi ajatella. Meidän aikaisemmassa kodissa on poikkeuksellisen isot huoneet ja täällä koulussa me asutaan ja tullaan asumaan alkuperäisessä opettajan asunnossa. Ne ovat olleet 1800-luvun loppu rakennusajankohtana huomioiden suht tilavia mutta varsinkin viime vuosikymmenten remontit (kolmen wc-tilan rakentaminen koulun sisälle +  henkilökunnan pukutila + siivouskomero) ovat lohkoneet huoneita alkuperäistä pienemmiksi. Luokkahuoneistahan meillä tulee asuinkäyttöön vain yksi, tyttöjen yhteiseksi huoneeksi ja se on toki iso mutta muut huoneet ovat jopa reippaasti pienempiä vanhaan kotiin verrattuna.

Nyt kun olemme siis alkaneet tyhjentämään aikaisempaa kotia niin aina jonkun isomman kalusteen kohdalla ihmettelen ensin kutistumista matkan varrella, sillä kaikki näyttää pieneltä, kun huonekorkeus on 3,5 metriä. Seuraavaksi sitten ihmettelenkin, että mihin ihmeeseen kaluste sijoitetaan. Kuulostaa ihan järjettömältä ja sitä se onkin, kun kokonaisneliöitä kuitenkin piisaa ihan riittävästi ja vähän liikaakin. Tilanteeseen toki vaikuttaa sekin, että kouluun oli jätetty paljon kalusteita, joista esim. tässä salissa on päässyt käyttöön asti iso vanha kirjavitriini, opettajan vanha harmooni ja vanha pöytä kouluruokalasta.
RG7A9144
Tämä kalusteiden mahtumisen ihmetys alkoi jo hetki sitten mutta jatkui taas eilen, kun tuotiin koululle miehen olutkaappi. Kuva siitä löytyy täältä (kolmas kuva ylhäältä) ja sattuupa tuossa postauksessa olemaan aika kiva setti muitakin kuvia aikaisemmasta kodista, joten uusien lukijoiden kannattaa kurkata mistä tultiin  ja vanhat lukijat taas voivat palata vanhoihin tuttuihin nurkkiin!
RG7A9145
Kaappi ei siis mahtunut kumpaankaan niistä paikoista, mihin olin sen mielessäni sijoittanut ja lopulta se päätyi salista seuraavaan huoneeseen, telkkarihuoneeseen. Ja ihan oikea ja toimiva paikka sieltä löytyikin mutta kokeilut eri paikoista saivat aikaan ensimmäisen kalustevalssin, rymsteerauksen, salissa. Vanha harmooni ja keittolan pöytä vaihtoivat paikkaa ja ruokapöytä kääntyi pitkittäin. Tässä sitä jälleen ollaan, täydellistä järjestystä metsästämässä :D Edellisestä postauksesta muuten löytyy samasta kohtaa kuva ennen valssia, jos joku haluaa nähdä myös tuon keittolan pöydän ja vanhan kirjavitriinin :)

Loppuviikosta olisi toivon mukaan luvassa tilannekatsausta studion lattiasta ja vähän kukkajuttuja! Pysykää siis kuulolla!

10 kommenttia:

  1. Kyllä ne paikkansa löytävät, ajan myötä. On superkivaa seurata puuhianne! 💚 Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti löytävät Tuija! Ja jos eivät, niin sitten pitää laittaa vaan osa kalusteista kiertoon, ei kai se sen kummempaa sitten kuitenkaan ole :)

      Kiva, kun seurailet meidän puuhia <3

      Poista
  2. Meidän muutettua noin neljä vuotta sitten, jouduimme laittamaan kalusteita kiertoon.
    Liki saman kokoinen asunto mutta kuitenkin niin erimallinen.
    On se jännä miten ei ne välttämättä asetu seuraavaan kotiin.
    Tietysti teilla vielä tuo huonekorkeus tekee haasteita.
    Ihania kuvia, yhdyn edellisen kommenttiin, kiva seurata blogia.
    Ihanaa loppuviikkoa Hellen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on kyllä jännä juttu! En ollut yhtään ajatellut, että kalusteiden sijoittaminen voisi olla näin haastavaa. Ja kun koulun mukana on tullut meille uusia kalusteita, niin osa jää varmasti myös tyhjilleen. Täytyy siis laittaa kiertoon ne, jotka eivät löydä paikkaansa.

      Kiitos samoin Hellen, oikein ihanaa loppuviikkoa sinullekin :)

      Poista
  3. Aivan ihanan näköistä! :)
    Tiedän tunteen. Meille muutti vanha 60- luvun keinutuoli. Keinutuoli pistikin koko kodin sisustuksen aivan uuteen uskoon. Onneksi kuitenkin mukavalla tavalla. Vielä kun ystäväni mahdollisesti ostaa ison nojatuolimme niin kaikki näyttää vielä paremmalta. Tilalle haaveillaan vanhaa nojatuolia. Ja vanha kaappikin on ostoslistalla. Loputon suo. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loputon suo todellakin! Ja käsittämätöntä miten pienestä järjestys voi lähteä ihan uusiksi. Usein homma leviää vielä seuraavaan ja seuraavaan huoneeseen ja kohta onkin koko huusholli pyöräytetty ympäri :D

      Mutta kyllä, kuten sanot, vaihtelu virkistää ja muutos voi olla taas edellistäkin parempi :)

      Poista
  4. Meilläkin käydään vähän väliä kalustevalssia, lähinnä siitä syystä, että aina on joku huone remontissa ja huonekalut pitää siirtää toisiin huoneisiin alta pois. Tästä syystä kaikkialla on myös vähän liian ahtaan näköistä :) Mutta eiköhän se siitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se siitä, huone ja huonekalu kerrallaan :) Meillä on myös edessä tuo, että remontin takia siirrellään. Kunhan akuutimmat hommat on saatu hoidettua, niin sitten remppaamme huone kerrallaan kaiken rossipohjasta alkaen. Nyt on vielä helppoa, kun varsinaisissa asuinhuoneissa ei ole sellaista remonttia meneillään :)

      Tsemiä remonttiin ja kalustevalssiin :)

      Poista
  5. niin ja muutossahan nuo vanhat ja "kepeät"puukalusteet onkin mitä mainioimmat...ja voi ihan monesti sovitella että missähän ois tän(kin) kaapin paikka...varokaahan selkiänne :D matolla vetäminen on hyvä konsti!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, kyllä kepeyttä näissä vanhoissa kalusteissa tosiaan riittää ;) Meillä on "onneksi" muovimatot jokaisessa lattiassa, joten niitä emme ole varoneet lainkaan, ollaan ihan surutta vaan työnnetty ja vedetty kalusteita paikasta toiseen. Ehditään varmaan kokeilla kaikki mahdolliset variaatiot ennen, kuin saadaan sellaiset lattiat, että tarvitsee varoa :D

      Poista