Kiiltävän turkoosi ja sitä sun tätä

Huh mikä viikonloppu ja alkuviikko takana, niin paljon normaalista poikkeavaa ohjelmaa, että meinaa mennä itsellä ihan aivot solmuun. Jokohan sitä huomenna keskiviikkona pääsisi jollain tavalla arjen rutiineihin kiinni. Katsotaan.

Tänään aloitettiin taas uuden lattian purkaminen! Tällä kertaa sellaisen, jossa ei ennakkotietojemme mukaan ole asbestia. Ja tieto osoittautui oikeaksi. Lattia on vanhan weistosalin lattia eli tuleva studioni. Se on 60-luvulla päässyt helpolla ja saanut asbestikuorrutuksen sijaan vain uutta maalia pintaan. Ja arviolta 90-luvun alussa se on saanut paksun vanerin ja muovimaton pintaansa. Tila on pinta-alaltaan noin 50 neliötä, joten paljoa alkua pidemmälle emme päässeet. Isot vanerilevyt olivat kiinnitetty syvään poratuilla ruuveilla ja aikamoisen ponnistelun jälkeen saimme yhdeltä päädyltä levyt pois. Varovaisin ottein on edettävä, sillä tarkoitus on saada tuo vanha lattia kunnostettua, sillä tänäpäivänä ei taida ihan joka paikasta enää saada 20 cm leveää lankkua, ainakaan valmiina hyllystä.

Studion lattia on akuutein avattava, sillä sen kohdalla alapohjassa on huolta aiheuttavia asioita tiedossa. Tästä varmaan kerron sitten lisää, kun päästään sinne osaan lattiaa.

3-vuotias on muuten innolla rempassa mukana. Hän ideoi ruokapöydässä kesän remontteja. Pitäisi kuulemma ulkolaudoitusta vaihtaa ja maalata. Kiiltävän turkoosi olisi hänen mielestään mahtava väri koululle. Täytyy ehkä kysyä ensin kyläläisten mielipidettä ;)

Näin pitkään eri ollut tarkoitus höpistä remonteista, vaan piti kertoa siitä, kuinka tässä kahden kodin väliä kulkiessa olen huomannut molemmissa paikoissa hyviä puolia. Emme siis vielä ole muuttaneet ja suurin osa tavaroista on edelleen vanhassa kodissa.

Täällä koulussa yksi parhaimmista jutuista on se, että olemme yhdessä kerroksessa, kahden kerroksen asumista en kaipaa yhtään. Vanhasta kodista taas kaipaan keittiön saareketta, sillä mikään ei ole ruokaa laittaessa tylsempää, kuin katsella keittiön ylähyllyjen ovia. Myös koko perheen kokkailut ovat jääneet huomattavasti vähemmälle. Vanhassa kodissa melkein kaikki ruoka tehtiin yhdessä, kaikki omilla reunoillaan saareketta. Mitä myös kaipaan vanhasta kodista, niin omaa sänkyä. Ne yöt, jotka nukumme täällä, nukumme miehen kanssa kovalla sohvalla. Oma sänky on melkein ykkösenä tällä listalla! Myös omaa vaatelipastoa kaipaan ja ylipäänsä tasoja, joiden päälle voisi laittaa milloin mitäkin kaunista ja tarvittavaa.

Mies sai jo oman lipastonsa koululle, sillä sen jaksoin kantaa vintiltä autoon ja sen sai sellaisenaan takaluukkuun mahtumaan. Oman lipastoni kohdalla olisin varmaan joutunut jättämään tytöt kyydistä pois :D No mutta, sain tason kuitenkin käyttööni ja keräsin sen päälle muutaman vanhan esineen. Lipasto on itseasiassa kulkenut mukanani jo melkein 15 vuotta, isäni kunnosti sen minulle, kun muutin kotoa pois. Puinen rasia on myös lapsuudenkodistani, siinä säilytettiin aina kynsisaksia ja maljakko on perintömaljakko isäni suvusta.

Ei ehkä kuumimpien trendien mukaisia esineitä mutta kaikella on oma tarinansa <3 Jos tuohon lipastolle vielä muutaman kynttilän sytyttäisi. Tunnelmallista tiistain iltaa teillekin!