19. maaliskuuta 2011

Suklaakakku

Leivoin eilen uuden yleiskoneeni avustuksella suklaakakkua ja kone antoi todella hyvän ensivaikutelman. En ole mikään mestari keittiössä, niitäkin kyllä tunnen, terveisiä vain siskolle. Mestari tai ei, niin kakusta tuli ihan hyvää...ei tosin varmasti ihan yhtä hyvää kuin siskoni tekemänä:) Tai tämä on vähän hankala asia...maku siis oli kohdillaan mutta arvostan kakuissa myös sitä ominaisuutta, että sitä tekee mieli ottaa lisää. Näin ei kuitenkaan käynyt, koska kakku oli aika tuhdin suklaista...ja otin alkuun siis ihan sivistyneen PIENEN annoksen. Enkä pystynyt enää ottamaan lisää! Hyvää kakku oli, mutta ettäkö parasta mitä olen koskaan saanut??? Riippuu kai sitten kriteereistä. Kakun syömisestä on nyt noin neljä tuntia eikä oikeastaan vieläkään tee mieli lisää kakkua...kai siinä oli pakko olla jotain vikaa;) Joka tapauksessa, tässä kuva tekeleestä.

Palasta ei tullut ihan täydellistä, joten peitin haljenneen kohdan vaniljakastikkeella;)

Tulppaani on ehdottomasti yksi lempikukistani, pidän erityisesti vaaleista versioista. Iso kimppu kaunisti tänään kahvipöytää.

6 kommenttia:

  1. Kyllä tuota kakkua kelpaisi syödä. Vesi nousee kielelle. Aihetta kakun syöntiin teillä onkin tänään. Siispä lämpöiset onnitteluni juhlakalulle!
    ps. Olen aivan mykistynyt näistä sivuistasi. Jatka samaan malliin.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Aila onnitteluista ja kehuista. Tätä blogia on tosi kiva pitää ja samalla saa pidettyä tutut ja miksei tuntemattomatkin ajan tasalla meidän kuulumisista. Myös itselle jää tarkempi muisto sillä hetkellä ajankohtaisista asioista, asiat kun muuten tuppaa unohtumaan:)

    VastaaPoista
  3. Kyllä kakku kuvissa näyttää ainakin syotävän hyvältä.Hieno näyttää olevan yleiskonekin,värikin paras mahdollinen. Tässä huomaa tulevansa riippuvaiseksi blogisi seuraamisesta, niin mielenkiintoisia ovat aiheesi.

    VastaaPoista
  4. Noita yleiskoneita olisi ollut noin miljoonaa eri väriä, mutta valitsin punaisen, koska muutkin keittiön pienkoneet ovat punaisia. Muualta kuin keittiöstä ei punaista sitten löydykään.

    Kiva, että aiheet ovat mielenkiintoisia...toisin sanoen meidän elämä on mielenkiintoista:) Aiheita ei juurikaan tarvitse miettiä, vaan ne nousevat meidän perusarjesta.

    VastaaPoista
  5. Hmmm... kakun maistuvuus riippuu tosiaan kriteereistä. Itse tykkään leipoa täyteläisiä kakkuja, joista riittää isolle porukalle, pakkaseen asti ja vielä seuraavan aamun kahvikupposenkin kaveriksi. Riittoisia siis. Voi myös olla, että mieltymys makeaan on muuttanut muotoaan tässä viimeisen vuoden aikana. :)

    Silloin kun on mahdollisuus käyttää kermaa, niin niukasti sokeroitu kermavaahto tasapainottaa kivasti tuota kakkua. Tai vaikka pakastevadelmista nopeasti keitetty, myöskin niukasti sokeroitu, hilloke (Itse keitin juuri parissa minuutissa lasipurkillisen, kun alkaa syksyn hillot loppua kesken). Silloin pystyisi ehkä illalla nauttimaan vielä toisen sivistyneen palan. :)

    -siskosi-

    VastaaPoista
  6. Se on kyllä varmasti niin, että kermavaahdon kanssa tilanne olisi ollut eri. Meillähän oli kaurapohjainen teollinen vaniljakastike lisukkeena, joka itsessään jo oli äklön makeeta. Täytyy koittaa sen oikean kermavaahdon kanssa, kun neiti käy päikkäreille...nytkin kyllä jo kakku maistuisi, mutta suklaakakku ei taida olla hyvä valinta pikkuneidin aamiaiseksi... Trust me, salassa meillä ei pysty syömään mitään;)

    VastaaPoista